• Hirvenmetsästys lykkääntyi lämpimän syksyn ja hirvien kiima-ajan takia

    Tilanne ei ole poikkeuksellinen, mutta se haittaa myös metsästyskoiria.
    Esimerkiksi vuonna 2015 oli myös lämmin syksy ja jahti siirtyi.
    Esimerkiksi vuonna 2015 oli myös lämmin syksy ja jahti siirtyi. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    18.10.201814:07
    MT toimitus

    Hirvenmetsästys alkoi koko maassa yleisesti 13. lokakuuta. Metsästyksen aloittamista joudutaan kuitenkin lykkäämään kaikkialla muualla Suomessa paitsi Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Syinä ovat liian lämmin syksy ja hirvien kiima-aika. Myös hirvirakenne on erilainen, kun metsästys aloitetaan myöhemmin.

    Näin lämpimänä syksynä hirven lihan käsittelyssä tulee olla nopea, ettei se pilaannu. Hirvenlihaa kuuluu riiputtaa ulkoilmassa noin viikon. Liha pilaantuu helposti, jos ilma on lämmin eikä metsästäjillä ei ole käytössä jäähdytettyjä käsittelytiloja. Yleensä lokakuun keskilämpötila on ollut noin kymmenen astetta, mutta nyt lämpötila on ollut jopa lähellä 20 astetta.

    Metsästyksen aloittamisen siirtäminen ei ole poikkeuksellista. Esimerkiksi vuonna 2015 oli sama tilanne.

    ”Seuruejahtia haluttiin siirtää pääasiassa hirven kiima-ajan rauhoittamiseksi. Lykkääminen ei juuri näy seuroissa, sillä näin on käynyt aikaisemminkin. Lämmin ilma ei ole metsästyskoirillekaan hyväksi ja silloin on myös enemmän hirvikärpäsiä kuin viileämmällä ilmalla. Lapissa kiima-ajan rauhoitus kuitenkin katkaisee jahdin hetkeksi, mikä vähentää vähälumista metsästysaikaa”, kertoo Metsästäjäliiton viestintäasiantuntija Kai Tikkunen.

    Lue myös:

    Hirvijahti alkaa täydellä teholla lauantaina – hirvenpyyntilupia on käytössä lähes 55 000

    Hirvijahti alkoi, porukat yhä vanhempia: "Tässä porukassa viisikymppinen käy nuoresta miehestä"

    Jutun kirjoitti MT:ssä työelämään tutustunut yhdeksäsluokkalainen Senni Laitila.

    Artikkelin aiheet
    hirvenmetsästys
    lämmin syksy
    hirvi
    metsästyskoirat
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle