• Sairaalat kiittävät suomalaista puukipsiä

    Kipsaaja kehuu, eikä potilaskaan valita, kun murtunut ruumiinosa tuetaan puukipsillä. Innovaatiosta ovat innostuneet sairaalat ympäri Suomen. Myös vienti ulkomaille on lähtenyt lupaavasti käyntiin.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    3.2.201410:13
    MT toimitus

    Suomalainen pienyritys Onbone myy sairaaloille puuhakkeesta ja biohajoavasta muovista valmistettuja levyjä. Materiaali korvaa niin perinteisen kalkkikipsin kuin lasikuitukipsin.

    Puukipsilevy kuumennetaan, jonka jälkeen se muotoillaan tuettavan ruumiinosan ympärille. Kipsi kovettuu vartissa.

    Kehitysjohtaja, kemisti Petro Lahtinen kutsuu puukipsiä vahinkokeksinnöksi.

    Vuosi oli 2005, kun Lahtinen ryhtyi tutkijakollegansa Antti Pärssisen kanssa selvittämään, syntyisikö tutkimusmateriaaleista jotain kaupallistettavaa. Pärssisellä oli tutkimustyönsä jäljiltä biohajoavia muoveja, Lahtisella sellunvalkaisuprojektista jäänyttä puuhaketta.

    He kokeilivat sekoittaa aineksia keskenään. Reseptiä kehitettiin vuosi, jonka jälkeen käsissä oli puukomposiitti. Ortopedi näki materiaalissa mahdollisuuksia ja lupautui mukaan tuotteen jatkokehitykseen.

    ”Puukipsiä käytetään nyt Suomen kaikissa sairaaloissa. Saksassa tuotteitamme on viety kymmeniin sairaaloihin ja Englannin-vientiä ollaan juuri avaamassa”, Lahtinen iloitsee.

    Yritys käyttää pääosin kotimaista kuusi- ja haapahaketta. Haketta tuodaan myös Virosta.

    Onbonen työntekijät hämmästyivät, kuinka innostuneen vastaanoton puukipsi sai metsäpiireissä.

    ”Me emme työssämme juuri ajattele puuta, vaan kipsausta ja potilaan hoitoa.”

    Erityisesti kipsaajat kiittävät uutta materiaalia.

    ”Puukipsi on helppo ja nopea asentaa, eikä se ärsytä astmaatikkoa kuten lasikuitukipsi”, sairaanhoitaja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kertoo.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle