• Hakkuuaukeilta voi kerätä nyt jopa kymmeniä kiloja vadelmaa

    Metsävadelmat kypsyvät tänä vuonna etuajassa. Rehevien kasvupaikkojen avohakatuille kohteille voi syntyä pioneerilajina runsaasti metsävadelmaa.
    Villivadelma viihtyy valoisilla paikoilla.
    Villivadelma viihtyy valoisilla paikoilla. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    23.7.201612:06
    Antti Koskinen

    Vadelmaa esiintyy valoisilla paikoilla esimerkiksi hakkuuaukeilla sekä ojan vierustoilla.

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ilmaisi selvän mielipiteensä metsävadelmiin eilen Twitterissä.

    "Vadelma kaipaa avohakkuita", hän twiittasi.

    Tiirolan twiitti oli samalla kannanotto luonnonsuojelujärjestöjen huoleen hakkuumäärien lisäämisen vaikutuksesta mustikkasatoihin.

    "Asioilla on monesti toinenkin puoli. Yhtä lailla voidaan todeta, että hakkuiden lisääminen voi lisätä vadelmasatoja ravinteikkailla paikoilla", Tiirola kertoo.

    Luonnonsuojelujärjestöt ovat olleet huolissaan mustikkasatojen vähenemisestä lisääntyvien hakkuiden myötä, vaikka vuotuisesta mustikkasadosta poimitaan vain noin kymmenen prosenttia.

    Metsävadelmaa voi kuitenkin aukealta paikalta poimia runsaasti.

    "Viime vuonna kävimme sukulaisten kanssa poimimassa 80 litraa vadelmaa 2,8 hehtaarin hakkuuaukeasta kuusentaimien seasta. Tänä kesänä poimimme jälleen."

    Luonnonvarakeskus Luken vanhemman tutkijan Kauko Salon mukaan vadelmapensaan marjat kypsyvät vaiheittain.

    "Samasta paikasta voi monesti käydä parinkin viikon ajan poimimassa marjoja", Salo kertoo.

    Luke ei tee vadelmasadoista vuosittaisia ennusteita, sillä lajin esiintyminen on Suomessa mustikkaan ja puolukkaan verrattuna varsin vähäinen.

    Laji ilmestyy pioneerilajina aukeille paikoille maitohorsman kanssa esimerkiksi avohakkuun jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    metsävadelma
    hakkuut
    marjastus
    luonto
    Luonnonvarakeskus Luke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle