• Vaelluskalojen nousuesteitä poistettu Espoossa

    Taimenen ja muiden kalojen odotetaan nousevan kalatietä pitkin aina Dämmaniin ja Nuuksion Pitkäjärveen asti sekä mahdollisesti jopa Iso-Parikkaalle ja Ruuhijärvelle saakka.
    Monimuotoisemman vesiluonnon uskotaan tekevän alueesta entistä houkuttelevamman ulkoiluun.
    Monimuotoisemman vesiluonnon uskotaan tekevän alueesta entistä houkuttelevamman ulkoiluun. Kuva: Markku Vähäkäkelä
    Metsä|Luonto
    8.12.202512:57
    Eija Vallinheimo

    Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Espoon kaupunki ovat yhteishankkeessa palauttaneet kalojen vaellusreittejä Espoossa. Yhteishanke tukee vesiluonnon monimuotoisuutta ja palauttaa erityisesti uhanalaisen taimenen vaellusreittejä.

    Dämmanin tekojärvelle on valmistunut kalatie ja Nuuksion Pitkäjärven nousuesteenä oleva säännöstelypato on korvattu uudella pohjapadolla.

    Hankkeen ansiosta taimen ja muut kalat pääsevät nyt nousemaan mereltä Espoon sisävesiin.

    Noin 175 metriä pitkä kalatie koostuu yhteensä 34 kivikynnyksestä, joiden väliin jää vesialtaita, joissa kalat voivat levähtää ennen kuin jatkavat matkaansa seuraavaan. Peräkkäisten altaiden vedenpintojen välillä on noin 20 senttimetrin korkeusero.

    Hankkeen ansiosta taimen ja muut kalat pääsevät nyt nousemaan mereltä Espoon sisävesiin.

    ”Kalateiden rakentaminen ja vaellusesteiden poistaminen ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten voimme edistää vesiluonnon palautumista”, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto tiedotteessa.

    Rakentamisaika oli kahdeksan kuukautta ja rakentamisen kustannukset noin 750 000 euroa.

    Monimuotoisemman vesiluonnon ja ekosysteemin uskotaan lisäävän vesistöalueen virkistysarvoa.

    HSY:n tiedotteen mukaan monimuotoisemman vesiluonnon ja ekosysteemin uskotaan lisäävän vesistöalueen virkistysarvoa ja tekevät alueesta entistä houkuttelevamman ulkoiluun.

    Espoon kaupungin näkökulmasta Dämmanin ja Nuuksion Pitkäjärven nousuesteiden poisto on jatkumoa Gumbölenjoen vuonna 2020 rakennetulle Gumbölen Myllykosken padon kalatielle.

    HSY:n ja Espoon kaupungin yhteistyö jatkuu Bodominjärven säännöstelypadon muutostöillä ja kalatien rakentamisella. Tarkoitus on poistaa taimenen nousueste Espoonjoen vesistössä sijaitsevaan Bodominjärveen. Tämän arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 aikana.

    Lisää aiheesta
    • <em id="emphasis">Kalasydän-kalatie on suomalainen, tekoälyä kalantunnistuksessa hyödyntävä kalatie, joka koostuu padon alapuolella kelluvasta kalatieyksiköstä, sekä padon yli kulkevasta putkistosta.</em>

      Luonto | Kalasydän oy vie kalatie-innovaatiotaan maailmalle – tänään avautuu uusi kalatie Pohjois-Amerikassa

      Tilaajalle
    • <em id="emphasis">Billnäsin kalatie. Kalat pääsevät nousemaan yläjuoksulle ns. pystyrakokalatietä eli mutkittelevaa betonista kourua myöten. </em>

      Luonto | Vapun jälkeen vaelluskalat pääsevät taas Mustionjokeen

      Tilaajalle
    • Moderni kalatie on varsinainen aparaatti.  Kala kulkee laitteen putkiston läpi.

      Luonto | Miten järvitaimen nousee padon ylitse? Näin kalatie toimii

    Artikkelin aiheet
    kalatie
    Espoo
    Kalat
    Kalastus
    Vesistöt
    Espoo
    Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio