• Kaipaatko rahoitusta valtakunnallisesti merkittävälle kalataloushankkeelle? Ministeriön avustushaku nyt käynnissä

    Tämän vuoden haussa painotetaan luontaisten kala- ja rapukantojen monimuotoisuuden turvaamista, kalastusharrastuksen edistämistä ja kalastuksen valvontaa.
    Kalatalouden erityisavustusten rahoitushaku on käynnissä tammikuun loppuun saakka.
    Kalatalouden erityisavustusten rahoitushaku on käynnissä tammikuun loppuun saakka. Kuva: Saara Lavi
    Metsä
    5.1.202100:00
    Nikke Kinnunen

    Maa- ja metsätalousministeriön kalatalouden erityisavustusten rahoitushaku on alkanut. Avustusten hakuaika alkoi maanantaina 4. tammikuuta ja jatkuu 31. tammikuuta kello 16.15 saakka.

    Ministeriö myöntää vuosittaisia erityisavustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin. Avustusta saavat erityisesti hankkeet, jotka edistävät kalastusharrastusta, kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnittelua, toimeenpanoa, ohjaamista ja kehittämistä sekä kalastuksenvalvontaa.

    Eduksi katsotaan, jos hanke edistää hallitusohjelman, kansallisen kalatiestrategian, lajikohtaisten hoito-ohjelmien tai vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian tavoitteita. Rahoitusta myönnetään etupäässä hankkeille, jotka hyödyttävät mahdollisimman montaa kalastonhoitomaksun maksanutta.

    Tämän vuoden haussa painotetaan luontaisten kala- ja rapukantojen monimuotoisuuden turvaamista, kalastusharrastuksen edistämistä ja kalastuksen valvontaa.

    Erityisavustuksia myönnetään yleishyödyllisille yhteisöille, esimerkiksi kyläyhdistyksille. Rahoitettavien hankkeiden vaikutusten on oltava valtakunnallisia tai laajoja, eli ne eivät voi rajoittua yhden ely-keskuksen alueelle.

    Hankkeet voivat olla yksi- tai useampivuotisia. Päätökset jatkorahoituksesta tehdään joka vuosi erikseen.

    Lisätietoja hakemusten laatimisesta ja lähettämisestä löytyy Maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    kalatalous
    rahoitushaku
    Maa- ja metsätalousministeriö
    kalataloushanke
    kestävä kalastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle