• Lounais-Suomessa on vara lisätä paljon hakkuita

    Lounais-Suomen metsien hakkuut on vara 1,5 kertaistaa viime vuosina toteutuneista määristä, Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tekemä inventointi (VMI) osoittaa.
    Metsä
    3.7.201218:11
    MT toimitus

    Metsistä on vara hakata hakata kestävästi tukkia ja kuitupuuta yhteensä 5,2 miljoona kuutiometriä vuodessa, kun viime aikoina on hakattu 3,2 miljoonan kuutiometrin vuositahdilla.

    Energiapuun hakkuumahdollisuudet on käytetty hyödyksi aika tarkoin. Vuosittain on korjattu energiapuuta 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Metla mitoitti mahdollisuudet VMI:ssa 1,5 miljoonaan kuutiometriin.

    Puuston määrä on lisääntynyt 6 prosenttia ja kasvu 9 prosenttia neljässä vuodessa.

    Tutkitulla alueella Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on metsämaata noin miljoona hehtaaria.

    Puuta on nyt 150 kuutiometriä metsämaan hehtaarilla. Eniten ovat lisääntyneet hieskoivu ja mänty. Soilta löytyi puuta keskimäärin enemmän hehtaarilta kuin kankailta. ”Tämä johtuu siitä, että suometsiä ei ole juurikaan uudistettu, vaan niistä valtaosa on varttuneita kasvatusmetsiä”, Suomen metsäkeskuksen alueyksikön metsätietopäällikkö Tapio Nummi kertoo.

    Metsänuudistaminen on nopeutunut, koska aukeita aloja löytyi inventoinnissa selvästi aiempaa vähemmän, Nummi sanoo. Tukin osuus on säilynyt 35 prosentissa, mutta kuitupuu on lisääntynyt hukkapuun kustannuksella.

    Metsät puskevat uutta runkopuuta 6,6 miljoonaa kuutiometriä, keskimäärin 6,6 kuutiometriä hehtaarille. Kasvu on lisääntynyt eniten männyllä.

    Artikkelin aiheet
    metsähakkuut
    Lounais-Suomi
    Metla
    metsävarojen kasvu
    metsän hoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua