
Miksi juuri sinut valittiin uuden Laania-yhtiön toimitusjohtajaksi?
Toimin vuoden 2018 alusta L&T Biowatin toimitusjohtajana ja vedin myös Biowatin ja Neovan puupolttoaineliiketoimintojen integraatiota. Luonnollisena jatkumona oli siirtyminen uuden puuenergiayhtiön johtoon heinäkuun alussa.
Sekä L&T Biowatti että Neova ostivat energiapuuta. Kärsiikö metsänomistaja nyt kilpailun vähenemisestä?
Kaikki puunostajat hankkivat myös energiapuuta, joten kilpailua riittää vaikka yksi toimija poistuikin markkinoilta. Metsänomistaja ei kärsi. Pystymme pikemminkin palvelemaan metsänomistajia paremmin, koska hankintaverkostomme ja 80 toimihenkilöämme kattavat nyt aikaisempaa paremmin koko maan.
Millaisista leimikoista olette kiinnostuneita?
Erityisesti harvennuskohteista, joista saadaan energiapuuta. Pelkistä päätehakkuista emme ole kiinnostuneita. Jos samassa kohteessa on esimerkiksi viisi hehtaaria nuoren metsän hoitoa ja sen lisäksi 1–2 hehtaarin päätehakkuu, olemme silloin kiinnostuneita kokonaisuudesta. Ohjaamme tukit sahoille, kuitupuut metsäteollisuuden tarpeisiin ja energiapuun energiakäyttöön.
Hankimme puuta reilut kaksi miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Suomessa on viime aikoina käytetty haketta 7–8 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Onko ollut vaikea löytää urakoitsijoita korjaamaan energiapuuta?
Olemme löytäneet riittävästi yrittäjiä työmaillemme. Energiapuutoiminta on pitkäjänteistä tekemistä, ja haluamme tarjota yrittäjille tasaisesti töitä ympäri vuoden. Hakkuillemme sopivat parhaiten keskikokoiset harvennuskoneet, mutta pienempiäkin koneita tarvitaan. Esimerkiksi giljotiinikouralla varustetuilla kaivinkoneilla pystytään hoitamaan hyvin peltojen reunat. Joissakin kohteissa tarvitsemme myös päätehakkuukoneita.
Meillä on toistasataa yhteistyökumppania autoilijat ja haketusurakoitsijat mukaan lukien. Lisää yrittäjiä mahtuu aina joukkoon.
Maksatteko puun myyjälle puiden painon, kuutioiden vai energia-arvon mukaan?
Kaikkia hinnoitteluperusteita käytetään korjuun konekalustosta riippuen. Jos käytössä on giljotiinikone, käytämme painomittausta ja Luonnonvarakeskuksen muuntokertoimia puumäärän muuttamiseksi kuutioiksi. Puu punnitaan metsäkuljetuksen yhteydessä tai puutavara-auton kuormista vaa’alla. Jos kyseessä on tukkipuu, kuitupuu tai karsittu ranka, käytössä on yleensä hakkuukonemittaus. Kun ostamme myyjän itse hakkaamia hankintaeriä, käytetään hinnoitteluperusteena puun energia-arvoa eli megawattitunteja.
Milloin energiarangan keskihinta ylittää kuitupuun keskihinnan?
Kuitupuuta käytettiin Suomessa viime vuonna noin 35 miljoonaa kuutiometriä ja energiarankaa noin kaksi miljoonaa kuutiota. En usko, että isossa kuvassa energiarangan hinta ylittää kuitupuun hintaa, sillä markkina tasaa hinnat. Energiapuun laatuvaatimukset ovat matalammat, ja siksi energiarangan hinta on yleensä jonkin verran kuitupuun alapuolella. Tämän vuoden puolella ero on hieman kaventunut. Yksittäisten erien osalta energiaranka voi joskus olla kuitupuuta arvokkaampaa.
Tuoko ensi talvi Suomeen kaikkien aikojen energiapuumarkkinat?
Kasvua viime talvesta on tulossa, mutta se johtuu uusien biolämpölaitosten rakentamisesta ja turpeesta luopumisesta. Energialaitosten kanssa tehdään kauppaa noin vuosi ennen hakkeen toimittamista. Olemmekin jo lukinneet omat toimituksemme tulevan lämmityskauden osalta. Sähkön ja maakaasun hinnat eivät siten vaikuta tulevana talvena poltettavan hakkeen määrään. Määrä riippuu enemmän siitä, tuleeko talvesta kylmä vai leuto. Nyt energiapuuta hankitaan jo lämmityskauden 2023–24 tarpeisiin, koska pääsääntöisesti energiapuuta kuivatetaan yhden kesäkauden yli.
Onko hakkeen hinnannousu teille hyvä vai huono asia?
Hakkeen hinta on vaihdellut varsin maltillisesti, vaikka venäläinen hake jäi pois markkinoilta. Vuosi sitten hakkeen hinta oli 23 euroa megawattitunnilta, ja hintanoteeraus kesäkuulta oli 24,50 euroa. Tulevaan vuoteen hakkeen hinta on nousussa, mikä johtuu lähinnä tuotantokustannusten noususta. Hakkeen myyntihintaan lämpölaitokselle vaikuttavat monet tekijät, kuten se, millaisia kokonaismääriä haketta toimitetaan, milloin sitä toimitetaan ja kuinka suurissa erissä. Toivoisin, että hake saisi jatkossa energiamarkkinoilla arvoisensa hintanoteerauksen.
Miten suomalainen puu saadaan riittämään myös energiakäyttöön?
Hoitohakkuita pitää saada lisättyä. Suomessa on noin miljoona hehtaaria hoitamattomia metsiä. Jos yhdeltä hoidetulta hehtaarilta saataisiin energiapuuta keskimäärin 50 kuutiota, meillä olisi noin 50 miljoonaa kuutiota hyödyntämätöntä puumateriaalia metsissä. Nämä kohteet kannattaa hoitaa metsän kasvukunnon ja terveyden vuoksi ajallaan.
Tehtävämme on saada metsänomistajat tunnistamaan, että metsissä on hoitotarpeita, ja toteuttamaan hoitotoimet. Asia on kaikkien metsätoimijoiden yhteinen haaste.
Kuinka huolestunut olet EU:n suunnitelmista kieltää puun energiakäyttö?
Jos esitys toteutuisi, sillä olisi suuri vaikutus metsä- ja energiateollisuuteen. Eurooppalaisessa päätöksenteossa ei taideta oikein ymmärtää, että poltettava puu tulee metsänhoidon ja metsäteollisuuden sivutuotteena. Tämä tosiasia suomalaisten poliitikkojen ja edunvalvojien pitää pystyä viemään EU:n päätöspöytiin. Uskon, että asia kehittyy myönteiseen suuntaan eikä hölmöyksiä pääse tapahtumaan.
Millainen rooli metsänhoitopalveluiden myynnillä on liiketoiminnassanne?
Haluamme tarjota metsänomistajalle kokonaispalvelua, ja siksi toimitamme kumppaneidemme kanssa kaikki tarvittavat metsänhoitopalvelut asiakkaidemme metsiin istutuksesta lähtien. Pääpaino on kuitenkin harvennusmetsien hoidossa. Rakennetun ympäristön puolella toteutamme sähkölinja- ja tiehankkeita.
Osassa maata meiltä voi tiedustella myös tuhkalannoitusta, sillä saamme tuhkaa lämpölaitosasiakkailtamme.
Koska kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?
Toissa iltana kävin maastopyöräilemässä Mätäkivenmäellä Vantaan ja Tuusulan rajalla.
Tausta? 46-vuotias metsänhoitaja, metsätalousinsinööri (AMK) ja metsuri Vantaalta
Työ? Puuenergiayhtiö Laania Oy:n toimitusjohtaja 1.7.2022 alkaen, sitä ennen L&T Biowatin toimitusjohtaja
Parasta metsässä? Rauha – mieli lepää metsässä
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
