• Pääkirjoitus: Mietitään huolella, pysytään väleissä

    ”Yksi sudenkuoppa on se, että metsänomistaja menettää oikeustoimikelpoisuutensa ennen kuin asiat on puhuttu selviksi”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Metsä
    26.3.202006:00
    Mari Ikonen

    Aarteessa 3/20 kirjoitetaan metsätilan omistajanvaihdoksesta. Sukupolvenvaihdoksissa ei ole kyse vain omaisuudesta vaan myös tunteista ja suvun ihmissuhteista.

    Edelleen suurin osa suomalaisista perhemetsätiloista siirtyy eteenpäin vasta omistajan kuoltua eli perintönä. Toinen vaihtoehto olisi tehdä ajoissa sukupolvenvaihdos. Onnistunut sukupolvenvaihdos säilyttää sovun, säästää rahaa ja mahdollistaa sen, että rakkaudella vaalittu metsä päätyy hyviin käsiin.

    Se, joka saa metsän haltuunsa perintönä, on itse usein eläkeiässä tai lähellä sitä. Silloin on henkisesti vaikeata alkaa jo suunnitella metsän siirtämistä eteenpäin. Vielä hankalampaa tilan tulevaisuuden puheeksi ottaminen on seuraavalle sukupolvelle. Nykyisen omistajan on tehtävä aloite.

    Vanhenemiseen kannattaa varautua. Yksi sudenkuoppa on se, että metsänomistaja menettää oikeustoimikelpoisuutensa ennen kuin asiat on puhuttu selviksi ja kirjattu paperille. Jo yksi sairaskohtaus voi viedä oikeustoimikelpoisuuden. Tilanteeseen voi varautua yksinkertaisella keinolla, edunvalvontavaltuutuksella. Se on asiakirja, joka säästää jatkossa monelta mielipahalta.

    Julkisuudessa on seurattu riitaa, jossa muistisairaalle vanhukselle määrätty ulkopuolinen edunvalvoja oli hakkauttamassa vanhuksen omistaman metsän. Perusteet hakkuuseen olivat metsätaloudellisesti järkevät, mutta sukulaisten mukaan avohakkuu olisi ollut vastoin omistajan tahtoa ja arvomaailmaa. Kiista ratkesi vasta ikämiehen kuoltua, kun ely-keskus osti perilliseltä metsän luonnonsuojelualueeksi ja liitti sen osaksi Nuuksion kansallispuistoa.

    Useimmille vanhemmille tärkein tavoite on tasapuolisuus, mutta jälkeläisten riitojen ehkäisyn kannalta metsän yhteisomistus voi olla sudenkuoppa sekin. Kokeneet spv-asiantuntijat neuvovat, että jos suinkin mahdollista, metsä kannattaa siirtää yhdelle perilliselle ja antaa muille jotakin muuta omaisuutta tai käteistä rahaa.

    Hyvät sisarussuhteet ovat mittaamattoman arvokkaat, mutta niille voidaan määritellä myös rahallinen arvo. Jos päädytään perintöriitaan, juristin pesänjakopalkkio on helposti kymmeniä tuhansia euroja. Suurempi murhe on kuitenkin se, jos sisarukset ja serkukset menettävät osan läheisistään välirikossa, joka olisi voitu välttää.

    Artikkelin aiheet
    sukupolvenvaihdos
    metsänomistajuus
    perintöriidat
    edunvalvontavaltuutus
    perhemetsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle