• Hevosala unohtuipetotilaisuudesta

    Metsä
    12.10.201216:00
    Juha Aaltoila

    Satakunnan alueellinen riistaneuvosto unohti kutsua hevosalan edustuksen 18.10. Porissa järjestettävään suurpetoja käsittelevään sidosryhmätilaisuuteen.

    Satakunnan alueen hevosjalostusliiton hallituksen puheenjohtaja Eero Hollmén Luvialta ihmettelee, ettei hevosalan edustusta ole kutsuttu tilaisuuteen.

    Satakunnassa on runsaasti ravi- sekä ratsastusalan yrittäjiä ja harrastajia. Ravureita valmennetaan paljon rauhallisilla metsäteillä. Ratsastusyrittäjät järjestävät maastoon retkiä, joihin osallistuu usein lapsiakin.

    Törmäys suurpetoihin ja vaaratilanteet ovat mahdollisia.

    Hollmén sanoo, että karhun läheisyyden haistanut tai vaistonnut hevonen voi tehdä yht´äkkisen täyskäännöksen kohti kotitallin turvaa. Ohjastaja tai ratsastaja joutuu vaaratilanteeseen.

    Hollmén kertoo emolehmistä, jotka kokoontuivat laitumella yhteen todella tiiviiksi ryhmäksi, kun karhu liikkui lähistöllä.

    JUHA AALTOILA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hevosala
    suurpedot
    Satakunta
    Pori
    riistaneuvosto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle