• Metsäteollisuudessa riittäisi töitä, mutta paikkoja jää osaajapulan takia täyttämättä

    Metsäteollisuusyritysten rektytoinneissa kokemat haasteet ovat lisääntyneet Metsäteollisuus ry:n tekemän jäsenkyselyn perusteella.
    Tilaajalle
    Metsäteollisuuden rekrytointihaasteet keskittyvät tuotantoon ja tehtaiden kunnossapitoon. Ne ovat myös rekrytointimääriltään suurimpia toimintoja.
    Metsäteollisuuden rekrytointihaasteet keskittyvät tuotantoon ja tehtaiden kunnossapitoon. Ne ovat myös rekrytointimääriltään suurimpia toimintoja.  Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.6.202211:43
    Anni-Sofia Hoppi

    Yhä useampi metsäteollisuusyritys kärsii osaajapulasta ja kokee haasteita uusien työntekijöiden rekrytoinnissa, selviää Metsäteollisuus ry:n tuoreesta jäsenkyselystä.

    Jopa 86 prosenttia metsäteollisuuden toimipaikoista on kokenut vaikeuksia rekrytoinneissa viimeisten kahden vuoden aikana. Vuonna 2020 vastaava luku oli 73 prosenttia.

    Rekrytoinnin vaikeudet ovat näkyneet muun muassa hakuaikojen pidentämisenä tai vaatimusten muuttamisena.

    Jopa kolmasosa rekrytointihaasteita kokeneista kertoi, että avoin työpaikka oli saattanut jäädä jopa täyttämättä.

    ”Rekrytointivaikeudet vaikuttavat kyselyn perusteella hieman lisääntyneen”, arvioi koulutuksen ja osaamisen päällikkö Reetta Pilhjerta Metsäteollisuus ry:n tiistaina järjestämässä webinaarissa.

    Työvoiman saatavuutta heikentävät vastausten perusteella erityisesti kilpailu osaajista sekä toimipaikkojen sijainti tai paikkakunnan vetovoima.

    Rekrytoinnin haasteet keskittyvät tuotantoon ja tehtaiden kunnossapitoon, jotka ovat myös rekrytointimääriltään suurimpia toimintoja.

    Työntekijöitä oli vaikeinta löytää sähkö- ja automaatioalalta, kone- ja tuotantotekniikasta, prosessiteollisuudesta ja puuteollisuudesta. Toimihenkilöissä korostuivat haasteet prosessi-, materiaali- ja kemiantekniikan AMK- ja diplomi-insinöörien, konetekniikan AMK-insinöörien sekä energia- ja ympäristötekniikan AMK- ja diplomi-insinöörien saatavuudessa.

    Noin neljä viidestä vastaajasta kertoi hyödyntäneensä oppisopimuskoulutusta, joka on todettu toimivaksi tavaksi niin uusiin rekrytointeihin kuin henkilöstön jatkokoulutuksiin.

    Valtaosassa metsäteollisuuden työpaikoista vaaditaan sujuvaa suomen kieltä. Tehtailla se on koettu etenkin turvallisuuskysymyksenä.

    Pilhjertan mukaan teollisuuden on arvioitava kielitaitovaatimuksiaan uudelleen, jos kaikki avoimet työpaikat halutaan täyttää.

    Metsäteollisuuden työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma saattaa kyselyn perusteella olla enemmän alueellinen kuin osaamistasoon perustuva.

    Pilhjerta painotti, ettei kohtaanto-ongelma riipu ainoastaan koulutuspolitiikasta, vaan siihen vaikuttavat myös alue-, perhe- ja maahanmuuttopolitiikka.

    Pahimmillaan rekrytointivaikeudet voivat rajoittaa yritysten kasvua.

    Metsäteollisuus ry:n työelämäasioiden johtaja Jukka Sarhimaa muistutti, että investoinnit edellyttävät, että alalle saadaan jatkuvasti lisää työvoimaa.

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset työllistävät suoraan noin 40 000 ihmistä. Vuosittain alalta eläköityy noin 900 työntekijää.

    ”Metsäteollisuus tarjoaa mahdollisuuksia lähes kaikkien alojen osaajille”, Pilhjerta totesi.

    Metsäteollisuus ry selvitti osaavan työvoiman saatavuutta kolmatta kertaa tehdyllä jäsenkyselyllä. Kysely kohdennettiin tuotantolaitoksille ja pääkonttoreille. Tulokset kattavat 50 metsäteollisuuden toimipaikkaa.

    Lue myös:

    Versowoodin Ville Kopra harmittelee sahateollisuuden osaajapulaa: "Koulutusasiat ovat täysin retuperällä"

    Asiantuntijoiden mukaan työvoimapulaan on vain yksi nopea ratkaisu – "Osaajapula koskee jo lähes kaikkia aloja ja koko Suomea"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa