• Ponssen ja Epecin uusi tuotekehitysyksikkö Tampereelle

    Yritykset haluavat varmistaa kilpailukykynsä ja työvoiman saatavuuden laajentamalla toimintaansa eteläiseen Suomeen.
    Tampereen uusi tuotekehitysyksikkö keskittyy liikkuvien työkoneiden ohjelmistojen ja automaation suunnitteluun.
    Tampereen uusi tuotekehitysyksikkö keskittyy liikkuvien työkoneiden ohjelmistojen ja automaation suunnitteluun. Kuva: Heikki Sarkala
    Metsä
    21.9.201719:41
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsäkonevalmistaja Ponsse Oyj perustaa tytäryhtiönsä Epec Oy:n kanssa uuden tuotekehitysyksikön, joka keskittyy liikkuvien työkoneiden ohjelmistojen ja automaation suunnitteluun.

    Ponsse haluaa taata paikkansa teknologian kehityksen kärjessä, minkä vuoksi yhteinen tuotekehitysyksikkö älykkäiden ohjausjärjestelmäratkaisujen toimittajan Epecin kanssa on tarpeen.

    Tuotekehitysyksikkö aloittaa toimintansa loppuvuodesta Tampereen teknillisen yliopiston Kampusareenalla. Henkilöstön määräksi arvioidaan noin 20 henkilöä vuoden 2018 loppuun mennessä.

    Tampere valittiin yksikön sijaintipaikaksi, koska paikkakunnalta löytyy vahvaa ohjelmisto- ja automaatioalan koulutusta sekä yritystoimintaa.

    "Ponssen tuotekehitys tulee jatkossakin keskittymään pääasiassa Vieremälle ja Kajaaniin, jolloin tiedonkulku asiakkaiden, tuotannon ja tuotekehityksen välillä pysyy tiiviinä. Tampereen yksiköllä pyrimme varmistamaan osaavan työvoiman saannin myös tulevaisuudessa", Ponsse Oyj:n tuotekehitys- ja teknologiajohtaja Juha Inberg kertoo.

    Epecin toimitusjohtajan Teemu Raittiin mukaan Tampereen yksikkö mahdollistaa yhtiölle entistä läheisemmän yhteistyön Etelä-Suomen asiakkaiden kanssa. Tuotekehityksen painopiste säilyy kuitenkin edelleen Seinäjoen yksikössä.

    Artikkelin aiheet
    tuotekehitys
    Ponsse
    Epec
    Tampere
    automaatio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio