Meripojan kennelin Pasi Liikanen toteaa, ettei jänisjahti ole enää nykyään saaliin hankintaa, vaan nuorten ajokoirien valmennusta ajokokeisiin. Kuva: Kari Lindholm
Suomenajokoirien määrä sukelsi ‒ haulikot vaihtuivat sekuntikelloihin jänisjahdissa
Meripojan kennelin Pasi Liikanen on huolissaan ajokoirien rekisteröintimäärien alamäestä.Tilaajalle
Kasvattaja Pasi Liikanen on huolissaan suomenajokoirien rekisteröintien alamäestä. Kuva: Kari Lindholm"Mitä laiskempi omistaja, sen parempi ajokoira", kiteyttää torniolainen Pasi Liikanen.
Hän on Meripojan kennelin isäntärenki ja moninkertaisesti palkittu suomenajokoirien kasvattaja.
Muutaman viikon ikäistä ajokoirapentuetta hoivaava Liikanen tarkoittaa lausahduksellaan sitä, ettei makuulla olevan jäniksen etsintä ole metsästäjän tehtävä.
Jos pentu ei opi hakemaan jänistä itse, siitä tulee huono hakija, joka turvautuu isäntäänsä. Sitä nuhdellaan saapasvarrenkiillottajaksi, mutta syy huonoon hakuun löytyy ennemmin isännästä kuin koirasta.
”Ajokokeissa sellaisella koiralla ei pärjää, eikä jänisjahdissakaan”, Liikanen selvittää.
Liikasen kasvattamat suomenajokoirat ovat niittäneet mainetta ja kunniaa käyttökokeissa valtakunnallisesti.
Esimerkkinä kovista saavutuksista on Meripojan Kamu, joka oli kaksinkertainen ajokuningas. Valtakunnallisia kasvattajapalkintoja on Meripojalle herunut 24-vuotisen kasvattajauran aikana koko joukko.
Liikanen toteaa, että ajokoirien kasvattaminen ja koulutus valtakunnan kärkeen on ollut pitkä ja kivinen tie.
”On vietetty erinäisiä päiviä koirien kanssa räntäsateessa. Istuttu tulilla, paistettu makkaraa ja mietitty, että miten niistä saataisiin jalostettua vieläkin parempia.”
Aiemmin Liikasen kasvattajakumppanina toimi hänen puolisonsa Eija Moisanen, joka menehtyi äkillisesti tänä vuonna.
”Pentujen kasvattaminen ilman vaimon apua on todella kovaa työtä, yöunet meinaavat jäädä vähille.”
Tärkeä jalostettava asia on metsätiellä ajamisen taito, sillä metsäautotiestöä on rakennettu ahkerasti viimeiset 20 vuotta ja niiden määrä kasvaa puunkäytön mukana.
”Koiran pitää osata ajaa tielläkin, jos se aikoo pitää jänistä liikkeellä. Metsäjänis toisinaan loikkaa tielle jo vartin kuluessa ajon alkamisesta, ja rusakko käyttää tiestöä vielä innokkaammin”, huomauttaa Liikanen.
Viime vuonna suomenajokoiria rekisteröitiin hieman yli tuhat pentua koko valtakunnassa, kun vielä 1980-luvulla rekisteröinnit laskettiin tuhansissa. Rotu oli ylivoimaisesti suosituin asukki metsästäjien koiratarhoissa.
Kennelliiton tilastoimien paperikoirien lisäksi metsästäjillä oli runsaasti hyviä jänispiiskoja, joita ei milloinkaan rekisteröity sen enempää kuin niiden pentujakaan.
Liikanen on huolissaan suomenajokoirien rekisteröintimäärien romahtamisesta. Syitä tähän on monia.
”Enää ei ole pientiloja, joissa oli useampiakin ajokoiria. Nyt maatilat ovat niin suuria, ettei isännillä ole aikaa koirien pitoon. Lisäksi koiraharrastuksen painopiste on vaihtunut pienriistan haukkujista hirvenhaukkujiin."
Metsäjänis pompotteli pienriistasaaliiden kärjessä heinäsorsan vanavedessä vielä ajokoirien rekisteröintihuipun aikoihin.
Nykyään saalistilaston kärkisijaa pitää sepelkyyhky, joka on levinnyt jo napapiirin tasalle.
Saalismäärissä tapahtunut muutos näkyy myös metsästäjien ruokapöydissä, sillä ruskeassa kastikkeessa tarjoiltavan jänispaistin sijasta pannulla porisee siivekkäitä ja tietenkin hirveä.
Koska saaliin saaminen ei ole enää ykkösjuttu monellekaan ajokoiraharrastajalle, on jänisjahtikin muuttanut. Jopa niin radikaalisti, ettei jahdista useinkaan kannata edes puhua.
"Ennen jäniksiä ajatettiin haulikko kourassa ja niitä saatettiin ampua useitakin samana päivänä ja vuosittain vähintään kymmeniä. Nyt haulikon tilalla on sekuntikello, jolla mitataan ajoaikoja. Hyviä harjoitusjäniksiä ei mielellään ammuta", Liikanen kiteyttää.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
