• Todellisia erämiespresidenttejä Suomessa on ollut vuosien varrella kolme – arvaatko jo ketkä he ovat?

    Virkaansa 1. maaliskuuta astunut Alexander Stubb ei liity metsästävien tai kalastavien presidenttien joukkoon.
    Tilaajalle
    Viimeisin metsästystä harrastanut presidentti oli Martti Ahtisaari.
    Viimeisin metsästystä harrastanut presidentti oli Martti Ahtisaari. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Erä
    8.3.202420:30
    Eija Vallinheimo

    Alexander Stubb astui Tasavallan presidentin virkaan 1. maaliskuuta. Suomen presidenttien joukosta löytyy useita innokkaita kalastajia ja metsästäjiä. Stubb ei aktiivisesta liikuntaharrastuksestaan huolimatta ole innostunut metsästyksestä.

    MT Livessä ennen vaaleja vierailleelta Stubbilta kysyttiin, voisiko hän harkita metsästäjäntutkinnon suorittamista presidenttinä ollessaan. Stubb totesi, että voisi harkita asiaa, mutta myönsi ettei hän ole metsästäjätyyppiä.

    ”Haluaisin oppia, ja siihen on kaksi syytä: Ensimmäinen on se, että oppisi uudemman kerran intin jälkeen ampumaan. Toinen on se, että se olisi hyvä veruke sanoa vaimolle, että on hankittava labradorinnoutaja”, Stubb kommentoi tuolloin.

    Viimeisin metsästystä harrastanut presidentti oli Martti Ahtisaari (1994–2000). Mauno Koivisto (1982–1994) ei tunnetusti itse harrastanut metsästystä. Hän kuitenkin osallistui kuitenkin virkansa puolesta jahteihin silloin tällöin.

    Mauri Soikkanen kirjoittaa kirjassaan Presidentit erämiehinä, että todellisia erämiespresidenttejä Suomessa on ollut vuosien varrella kolme: Pehr Evind Svinhufvud, Carl Gustaf Mannerheim ja Urho Kekkonen.

    Presidentti Urho Kekkonen (1956–1982) oli erittäin tunnettu kalamies ja metsästäjä. Eräluvat.fi-sivuilla kerrotaan, että vuonna 1958 Tenojoen-vierailunsa aikana hän sai 12,5 ja 21,3 kilon lohet. Talvella 1975 Kekkonen ja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa osallistuivat Janakkalassa fasaanijahtiin, jossa saalis oli 640 fasaania sekä yksi harakka.

    Neljä kautta presidenttinä toiminut Kekkonen viihtyi Lapissa. Erityisesti Käsivarren alue viehätti Kekkosta, joka palasi samoille paikoille monena vuonna. Käsivarren joista tutuiksi tulivat ainakin Lätäseno, Rommaeno ja Poroeno sekä järvistä Kekkosen kämpän seuduilta Porojärvi, Pitsusjärvi ja Somasjärvi.

    Metsähallitus onkin luonut Urkin urat -nimisen reitin, joilla voi kulkea samoja reittejä, joilla Urho Kekkonen vieraili aikoinaan. Kekkonen muistolaatta onkin sijoitettu jyrkkärinteisen Saivaaran laelle.

    Presidentti Urho Kekkonen ja maaherra Asko Oinas kalastamassa Lokan altaalla. Kuva otettu presidentin kalastusmatkalla Lappiin heinäkuussa 1977.
    Presidentti Urho Kekkonen ja maaherra Asko Oinas kalastamassa Lokan altaalla. Kuva otettu presidentin kalastusmatkalla Lappiin heinäkuussa 1977. Kuva: Museovirasto/Finna

    Eräluvat.fi -sivuilta on luettavissa myös tarinoita Kekkosen kalastusreissuilta. Tarinoiden mukaan Kekkosen kanssa kalastaminen piti ottaa huomioon kalastettaessa. Kalatovereiden nimittäin kannatti aina varoa saamasta saalista enemmän kuin Kekkonen.

    Kekkonen kalastamassa Ruokolahdella vuonna 1965.
    Kekkonen kalastamassa Ruokolahdella vuonna 1965. Kuva: Enso-Gutzeit Oy, keskushallinto, Elka

    C.G. Mannerheim (1944–1946) tunnetaan tiikerimetsästysmatkoistaan Intiaan ja Nepaliin. Myöhään syksyllä 1936 lähes 70-vuotiaana Mannerheim lähti Nepaliin, jossa hän vietti 68 päivää. Metsästysmatkan aikana hän kaatoi neljä tiikeriä.

    Myös kotimaassa Mannerheim oli mukana hirvijahdeissa, mutta hän osallistui myös jänisten, kettujen ja metsälintujen metsästykseen.

    Marsalkka Mannerheim seurueineen lähdössä metsästysretkelle Lieksajärvelle.
    Marsalkka Mannerheim seurueineen lähdössä metsästysretkelle Lieksajärvelle. Kuva: Pauli Jänis, Museovirasto

    Vuosina 1931–1937 Suomen presidentin virkaa hoitanut Pehr Evind Svinhufvud nautti vapaa-ajan riennoillaan metsästyksestä. Metsästyksen merkeissä samoileva Ukko-Pekka oli tavallinen kotinsa Kotkanniemen läheisissä metsissä. Svinhufvud harrasti enimmäkseen jänisjahtia.

    P.E. Svinhufvud oli aikanaan tunnettu ampuja, jolla oli omat ampumaradat niin kotitalolla kuin presidentin kesäasunnolla Kultarannassa.

    Pehr Evind Svinhufvud ampumassa Luumäellä 1920-luvulla.
    Pehr Evind Svinhufvud ampumassa Luumäellä 1920-luvulla. Kuva: Erkki Räikkönen, Museovirasto

    Lähteet:

    https://mannerheim.fi/tori_s/tekijat.htm

    https://www.svinhufvudinmuistosaatio.fi/

    https://sites.utu.fi/libuniturku/verkkonayttelyt

    Suomen Metsästysmuseo, Pekka Allonen

    Lisää aiheesta
    • Pekka Haavisto (vihr.) ja Alexander Stubb (kok.) vierailivat tiistaina MT Liven presidenttitentissä.

      Erä | Haavisto ja Stubb: Metsästyskortin hankkiminen olisi mahdollista, suden metsästyksestä kiemurtelevia vastauksia

    • RUK-museon hoitaja Veli-Matti Hartikainen esittelee RUK:n lippua.

      Historia ja perinne | Näin Mannerheim karkasi ja sai potkut Haminan Reserviupseerikoulusta – oppilaitoksellaan on takana pitkä ja värikäs historia

    • Lähde aikamatkalle sadan vuoden taa – Kotkaniemi vie Ukko-Pekan kotiin 1920-luvulle

    Artikkelin aiheet
    Suomen presidentit
    metsästyspresidentit
    kalastus
    eränkävijät
    Urho Kekkonen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle