Lasse Virén on ostanut metsiä vähitellen, ja osan niistä hän on ehtinyt jo myydä. Metsä on ollut hänelle sekä pankki että mieluisa harrastuspaikka. Kuva: Johannes Wiehn
Lasse Virén on ostellut metsiä muttei aio ostaa enempää, koska lääkäri kielsi raivaussahatyöt – ”Pariin vuoteen en ole tehnyt metsätöitä enää ollenkaan”
Lasse Virén hioi aikoinaan juoksukuntoaan itse raivaamillaan metsäpoluilla. Myöhemmin hän alkoi ostella metsäpalstoja ilokseen ja pankikseen.Tilaajalle
Kuva: Johannes WiehnMyrskylässä Kirkkojärven rannalla seisoo moderni omakotitalo ja talon parkkipaikalla kyltti, joka opastaa järveä kiertävälle Lassen raitille.
”70-vuotislahja kunnalta”, sanoo Lasse Virén ja siemaisee kahvia Pentikin retrokupista. ”Kiuluista” hän ei välitä, sellaisiksi hän määrittelee kahvimukit.
Entisen huippu-urheilijan, kansanedustajan, poliisin ja yrittäjän aamu on alkanut tavalliseen tapaan. Lautasen pohjalle jäisiä mustikoita, päälle puuroa ja huipulle puolukkasurvosta.
Mustikoiden suhteen Virén on omavarainen, mutta puolukkaämpäreitä tuo käynneillään Sulkavalla asuva ystävä.
Olohuoneessa on muutama juoksijapatsas, jotka muistuttavat nelinkertaisen olympiavoittajan urasta. Patsaista kookkain, Viimeinen metri, kuvaa Montrealin olympialaisten voittotaistelua. Amerikansuomalaisen kuvanveistäjän Eino Romppasen (1940–2018) teos on täysikokoisena Atlantan Piedmont Parkissa ja Polar Electron pihalla Kempeleessä.
Kahvien jälkeen Virén vaihtaa collegehousut farkkuihin, pujottaa lenkkarit jalkaan ja lähtee näyttämään metsiään.
Metsä louhoksen kupeessa
Myrskylästä Loviisan Malmgårdiin suuntaavan tien molemmin puolin on vuoroin metsää ja peltoa. Tie tuli aikoinaan tutuksi juoksijalle, kuten muutkin Myrskylää ympäröivät raitit. Hurjimpana vuonna harjoittelukilometrejä kertyi yli 8 000.
Poliisimenneisyydestä ei taida päästä eroon. Matkan aikana Virén panee merkille sitomattoman apulantakuorman ja holtittomasti ohittavan bemarin.
”Mihinkäs sillä on kiire?”
Noin vartin matkan päässä käännymme metsätielle, joka päättyy Virén-Yhtiöt Oy:n louhokselle. Maansiirtoon ja -rakennukseen erikoistuneen sukuyrityksen sora- ja kivituhkakasojen yllä raakkuu korppi.
Täällä, Pakilan ja Hyövin kylän välissä, kasvavat Lasse Virénin metsät. Kantarelleja nousee sekametsästä mättäinä, mutta sienet eivät nyt kiinnosta metsänomistajaa.
”Tuosta pitäisi ottaa pois”, Virén sanoo ja osoittaa nuorta kuusikkoa. Rungot kasvavat turhan tiuhassa.
Kymmenen vuotta sitten hän raivasi palstan veljensä kanssa ja otti polttopuuta. Muutamia kapeita koivunrankoja on jäänyt maahan muistoksi savotasta.
Metsätien toisella puolella alkaa suo. ”Sieltä kaadettiin puita silloin, kun oli viimeksi kunnon talvi ja routa. Muuten sinne ei olisi päässyt metsäkoneilla.”
Mustikoita ja puolukoita olympiavoittaja syö päivittäin, mutta kantarellit hän jättää metsään. Kuva: Johannes WiehnMetsää isältä pojille
Virénin urheilu-uran huippuhetket ovat muurautuneet suomalaisten verkkokalvoille. Hän voitti 5 000 ja 10 000 metrin juoksut vuonna 1972 Münchenin ja vuonna 1976 Montrealin olympiakisoissa sekä juoksi maailmanennätyksen molemmilla matkoilla.
Virén on viimeisin juoksulajeissa olympiavoiton saavuttanut suomalainen. Urallaan hän edusti Myrskylän Myrskyä, kotikuntansa urheiluseuraa.
Myrskylässä hän on myös aina asunut ja treenannut. Kilpailuvuosina hän tosin harjoitteli välillä ulkomailla, juoksi Kolumbiassa ja Brasiliassa laidunmailla ja puistomaisissa lehtipuumetsiköissä, mutta eniten hän on juossut mäntykankaalla Myrskylän keskustan kupeessa.
”En tiedä, kuinka moni muu juoksija on harjoitellut metsässä”, hän pohtii.
Virénin aktiiviura kesti Moskovan olympialaisiin saakka. Samaan aikaan hän toimi poliisina. Sitten hän siirtyi pankin markkinointitehtäviin, ennen kuin aloitti yrittäjänä isoisänsä vuonna 1928 perustamassa firmassa.
”Sukurasite. Vanhemman velipojan kanssa omistimme sen puoliksi sen jälkeen, kun isä sairastui.”
Nyt on tehty uusi sukupolvenvaihdos. Lasse ja Päivi Virénin kolmesta pojasta nuorin, Matti Virén, johtaa suvun bisneksiä.
Myös osa Lasse Virénin metsistä on siirtynyt poikien omistukseen.
”Tarpeen tullen he ovat jeesanneet minuakin metsätöissä.”
Raivaussaha sivuun
Lasse Virén on ostellut metsiä itselleen ajan saatossa, vähitellen. Osan niistä hän on ehtinyt jo myydäkin.
”Kai metsä on jonkinlainen pankki”, hän sanoo. ”Ja samalla harrastuskohde.”
Hänen setänsä oli metsätalousinsinööri, jolta Lasse sai metsäoppia. Katsellessaan veljenpojan huolellista työskentelyä metsässä setä kysyi: ”Teetkö siitä puistoa?”
Virén talloo lenkkarillaan heinät pois kuusentaimen ympäriltä.
”Paras puu kasvaa luonnollisesti nousseesta taimesta. Sen verran olen istuttanut, että olen huomannut, ettei ostotaimesta saa yhtä hienoa ja suoraa puuta.”
Välillä Lasse Virén on tehnyt paljonkin metsähommia, taimikon perkausta ja harvennusta aina sen mukaan, miten on ollut aikaa ja innostusta. Hän on myös metsästänyt jäniksiä ja lintuja ja ollut mukana hirviporukassa.
Kansanedustajavuosinaan hän ei ehtinyt metsään niin usein kuin olisi halunnut. Eduskuntatyössään Virén ajoi etenkin liikennepuolen ja yrittäjien asioita ja toimi maa- ja metsätalousvaliokunnassa.
”Pariin vuoteen en ole tehnyt metsätöitä enää ollenkaan”, Virén sanoo palatessaan metsätielle. ”Lääkäri kielsi.”
Muuten kyllä saisi puuhata mitä vain, mutta sydämentahdistin ei pidä raivaussahan tärinästä.
Synnyinkodin lähellä oleva Kentänmäki toimi aikoinaan Lasse Virénin juoksuharjoittelujen pääpaikkana. Kuva: Johannes WiehnPolut juoksukuntoon
Lasse Virénin tapauksessa on syytä esitellä toinenkin metsä. Myrskylän keskustaa vartioiva Kentänmäki kohoaa sadan metrin korkeudelle merenpinnasta. Se tunnetaan myös Laivakuopan metsänä, sillä jo puretun hyppyrimäen alastulorinne muistuttaa muodoltaan laivaa.
Se on metsä, jossa Virén on viettänyt eniten aikaa. Synnyinkoti sijaitsee puolen kilometrin päässä. Juoksija teki pääharjoittelunsa metsäpoluilla. Ennen treenejä hän kunnosti polkuja, rapsutteli lapiolla ja kirveellä juuria ja kiviä sivuun. Kankaalla kulki valmiita polkuja, mutta Virén teki niitä lisää.
Metsä oli yksityisomistuksessa, mutta 60–70-luvun vaihteessa kukaan ei puuttunut kovaa juoksevan jokamiehen polunraivaustöihin. Sittemmin treenimaasto tuli yleiseen käyttöön.
”Valitettavasti mopopojatkin löysivät tänne”, Virén harmittelee edetessään kevein askelin polulla. Maa-aines on ruovittu pois, jäljellä on kivikkoa.
Virén pysähtyy ja esittelee kilometrin mittaisen mäen, jossa hän teki kovimmat harjoitukset. Se lähtee alhaalta joen ja kallion välistä ja nousee loivasti kolmen välitason kautta.
”Siinä ei tarvinnut pomppia niin kuin jyrkässä mäessä.”
Maisema on muuttunut. Juoksijan harjoittelun alkuaikoina kankaalla kasvoi isoja puita, mutta metsä parturoitiin 70-luvulla. Nyt paikalla on nuorta männikköä.
Mäntykankaan kauneus
Lasse Virénin mielipuu on mänty. Koivikkokin on hänestä kaunis, varsinkin keväällä, kun lehti tulee puihin. Hyvin hoidettu metsä miellyttää silmää.
”Sellaisessa on myös mukavampi liikkua kuin ryteikössä.”
Metsänhoitoon liittyviä kursseja ja koulutuksia Virén ei ole käynyt. Suvussa on ollut metsänomistajia, ja heiltä hän on saanut metsätietoa. Puukauppasopimukset hän on neuvotellut itse. Joiltain palstoilta kaikki puut on hakattu pois, mutta nyt Virén on kallistumassa jatkuvan kasvatuksen puoleen.
”En mielellään hakkauta suuria aukkoja, sillä niissä on omat huolensa. Taimien istutus ja taimikon kasvuun saaminen heinikosta vaatii paljon työtä. Hirvet ovat ongelmana tietyillä paikoilla.”
Raivattavaa riittäisi omilla palstoilla, ja Viréniä harmittaa, kun ei ole enää voinut tehdä metsätöitä.
”Saan kyllä avuksi kaverin, joka tekee metsähommia töikseen. Mutta kun en saa itse tehdä, en myöskään osta enää lisää metsää.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2021.
Lassen vinkit
- Raivaa vain – koskaan et ota liikaa pois.
- Metsäteillä on helpompi ajaa isoilla koneilla, kun pientareet pitää puhtaina pusikoista.
- Luonnontaimi kasvaa luotettavammin ja suoremmin kuin ostotaimi.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
