• Huono hallinto vaikeuttaa kehitysyhteistyötä

    Suomen uudessa kehityspolitiikan metsälinjauksessa painotetaan metsistä saatavien hyötyjen jakautumista tasaisemmin paikallisyhteisöille.
    Kuva: Heli Virtanen
    Metsä
    15.8.201310:30
    MT toimitus

    Metsien merkitys kehitysyhteistyössä kasvaa, sillä oikein hoidettuna ne ovat uusiutuva ja ehtymätön luonnonvara, totesi kehitysministeri Heidi Hautala ulkoministeriön kehityspoliittisen metsälinjauksen julkistamistilaisuudessa tiistaina.

    Metsälinjaus antaa suuntaviivat metsiin liittyvään kehitysyhteistyöhön. Tuore linjaus on päivitetty vastaamaan Suomen viime talvena uudistettua kehityspoliittista toimenpideohjelmaa.

    Tärkein tavoite on äärimmäisen köyhyyden poistaminen, köyhien aseman vahvistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Samat tavoitteet määrittävät myös metsiin liittyvien hankkeiden linjan.

    Kehitysyhteistyössä ongelmana on usein hyvän hallinnon puuttuminen ja maankäytön ongelmat. Metsiin liittyvissä kehitysyhteistyöhankkeissa tuetaan kestävää ja demokraattista hallintoa ja edistetään metsistä saatavien hyötyjen jakautumista paikallisyhteisöille.

    Hautalan mukaan suomalaisella metsäosaamisella on paljon annettavaa kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja erityisesti ilmastokestävyydessä, joka on politiikan tärkeä painopiste.

    ”Olen pitänyt aivan käänteentekevänä ja ratkaisevana saavutuksena esimerkiksi suomalaista metsäinventaariota, jota voidaan edistää myös kansainvälisessä kehitysyhteistyössä”, ministeri totesi.

    Metsät ovat tärkeä hiilinielu ja metsäkadon pysäyttäminen on oleellista hiilidioksidipäästöjen saamisessa kuriin. Metsien vaikutuksia ilmastonmuutokseen arvioitaessa tarvitaan luotettavaa tietoa metsävaroista, jolloin metsien arvioinnin ja kartoituksen merkitys korostuu, linjauksessa sanotaan.

    Artikkelin aiheet
    kehitysyhteistyö
    metsäpolitiikka
    hallinto
    ilmastonmuutos
    Heidi Hautala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua