• Valiokunta: Suden kannanhoidollinen metsästys sallittava, kannan viitearvoa ei voi perustaa vain genetiikkaan

    Lausunnon mukaan susikannan viitearvossa tulee ottaa huomioon myös muita seikkoja kuin genetiikka.
    Kuvituskuva sudesta Ähtärin eläinpuistossa.
    Kuvituskuva sudesta Ähtärin eläinpuistossa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    20.9.202211:26
    Hermanni Härkönen

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta esittää suden siirtämistä pois tiukasti suojeltujen lajien listalta. Tämä mahdollistaisi suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisen.

    Lisäksi valiokunnan lausunnossa edellytetään, ettei susikannan viitearvo voi määräytyä hoitosuunnitelmassa pelkän genetiikan perusteella, vaan kokonaiskestävyyttä on arvioitava myös muiden asioiden, kuten turvallisuuden, sosiaalisen kestävyyden ja koiralla metsästyksen harjoittamisen kannalta.

    Valiokunta myös edellyttää, että suden kannanhoidollista metsästystä koskevat luvat myönnetään niin hyvissä ajoin, että ne ovat ovat käytössä metsästysaikana, vaikka niistä valitettaisiin.

    Niin ikään esitettiin vahinkoperustaisten poikkeuslupien myöntämisen sujuvoittamista ja niitä koskevien valitusten käsittelemistä.

    Valiokunnan kanta koski susien kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista koskevaa kansalaisaloitetta. Samalla valiokunta julkisti kantansa myös valkoposkihanhia, saimaannorppaa ja rauhoitettuja lajeja koskevista kansalaisaloitteista.

    Valkoposkihanhien osalta valiokunta edellyttää hallituksen vaikuttavan EU:ssa lintudirektiivin muuttamiseksi. Lisäksi hanhien karkottaminen ampumalla tulisi valiokunnan mukaan sallia myös keväällä pesintärauha huomioiden.

    Myös poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen tulisi lausumaehdotuksen mukaan sallia, ja valkoposkihanhia koskevat poikkeuslupa-asiat siirtää Varsinais-Suomen ely-keskuksesta Pohjois-Karjalan ely-keskukselle.

    Saimaan verkkokalastuskieltoa koskevan kansalaisalotteen valiokunta hylkäsi. Lausunnossa edellytetään saimaannorppakannan ja norppien kalanpyydyskuolleisuuden kehityksen seuraamista.

    Lisäksi valiokunta hylkäsi kansalaisaloitteen, joka olisi kieltänyt kaikkien Suomessa, Euroopassa tai maailmanlaajuisesti uhanalaisten lajien metsästämisen.

    Mietintöihin jätettiin vastalauseet, jotka allekirjoittivat Jenni Pitko (vihr.), Tiina Elo (vihr.) sekä Mai Kivelä (vas.). He yhtyivät ehdotukseen poikkeusluvilla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntämisestä, mutta vastustivat valiokunnan lausuntoja muilta osin.

    ”Olen iloinen ja ylpeä valiokunnan työstä. Eduskunnan enemmistön tulee olla mietintöjemme takana, mutta uskon että näin tulee olemaan ”, valiokunnnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) kommentoi.

    Kalmari korosti valiokunnan edustavan kansan mielipidettä. Hän arveli suden alueellisen kannanhoidollisen metsästyksen edistävän kestävän susikannan toteutumista sen sosiaalisen hyväksyttävyyden noustessa.

    Saimaan verkkokalastuskiellon vastustamista Kalmari perusteli kalastuselinkeinnolla alueella. Uhanalaisten laijen metsästyskiellon osalta Kalmari otti esimerkiksi teeren, joka on muualla uhanalainen, mutta Suomessa elinvoimainen laji.

    Eriäviä mielipiteitä esitellyt Pitko puolestaan sanoi, ettei suden kannanhoidolliselle metsästykselle ole edellytyksiä, sillä susikanta ei ole vielä elinvoimaisella, vähintään noin 500 yksilön tasolla.

    Lisäksi hän harmitteli, ettei valiokunta ottanut kantaa suden salametsästykseen.

    Saimaannorpan suojelun osalta Pitko piti ammattikalastuksen mahdollistamista huonona perusteluna, verkkokalastuksen sallimiselle, sillä ammattikalastajilla on muitakin keinoja kalastukseen.

    Seuraavaksi valiokunnan lausunnot etenevät valiokunnan täysistunnon käsittelyyn.

    Juttua päivitetty 20.9. kello 12.36. Lisätty tietoa valiokunnan lausuntojen sisällöstä ja valiokuntalaisten kommenteista.

    Lisää aiheesta
    • Itäisen populaation geneettinen monimuotoisuus on hyvällä tasolla, sillä populaatio on yhteydessä Venäjän susipopulaatioon. Kuvituskuva Ähtärin eläinpuistosta.

      Erä | Itään ja länteen jakautuneet susikannat aiheuttavat toimenpiteitä ‒ "Nyt on tärkeää saada vahvistettua lännen susien geneettistä monimuotoisuutta”

    • Erä | Petojen metsästysluvista valituksia tehtaileva joukko on pieni ‒ he haluavat tehdä kiusaa ja lisäävät petovihaa

    • Mikäli susista saadaan uusia näköhavaintoja Uudenkaarlepyyn taajama-alueelta, poliisi pyytää ilmoituksia hätänumeroon 112. Kuvituskuva: nämä sudet on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa.

      Erä | Kaksi sutta liikkui Uudenkaarlepyyn keskustassa

    Artikkelin aiheet
    susi
    metsästys
    Eduskunta
    saimaannorppa
    valkoposkihanhi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle