• SDP:n Rinne vaatii valtion käyttävän omistajaohjausta Stora Enson Oulun-tehtaalla

    Valtion omistuksia hoitava Solidium ja Kela omistavat Stora Ensosta noin 28 prosenttia.
    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii valtiota puuttumaan Stora Enson irtisanomisiin.
    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii valtiota puuttumaan Stora Enson irtisanomisiin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    20.3.201919:30
    Eija Mansikkamäki

    SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo ymmärtävänsä Stora Enson Oulun-tehtaan ulosmarssia. Se kuuluu hänestä samaan sarjaan kuin moni ulosmarssi aiemmin: se on enemmän surutyötaistelu kuin perinteinen pyrkimys korjaamaan työoloja.

    ”Ymmärrän hyvin reaktion, koska ihmiset kokevat epäoikeudenmukaiseksi oman työpaikan menemisen alta", Rinne sanoo MT:lle.

    ”Sille me emme voi mitään, että digitalisaatio ja teknologinen kehitys etenevät. Kun hienopaperin hinnalla ei saada sellaisia voittoja, jotka yhtiö on asettanut, toinen kone ajetaan alas. Mutta kun valtion Solidium ja Kela omistavat Stora Ensosta noin 28 prosenttia, kysymykseni kuuluu: olisiko tässä tilanteessa kansallinen intressi pyrkiä omistajaohjauksella vaikuttamaan siihen, millaista rakennemuutosta ja millä aikataululla tehdään?"

    Rinteen mielestä pitää kysyä, kuinka Stora Enso aikoo huolehtia työnsä menettävien uudelleen kouluttamisesta, koska alueella on kolmisen tuhatta avointa työpaikkaa.

    "Omistajaohjauksen ministerin Mika Lintilän (kesk.) tulee käydä keskustelu Stora Enson kanssa ja pyrkiä vaikuttamaan omistajana siihen, että suomalaisten ihmisten etu tuolla alueella turvataan."

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    Stora Enso
    omistajaohjaus
    Oulun tehdas
    Solidium
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle