Marjastajat levähtävät Huhuksessa Ilomantsissa. 1920- tai 1930-luku. Kuva: Ilomantsin Museosäätiö
Jokamiehenoikeudet saivat alkunsa sata vuotta sitten tehdystä puolukkaretkestä – marjastamisen suosio alkoi kasvaa sotavuosien jälkeen
Marjastaminen oli pitkään naisten ja lasten tehtävä. Sata vuotta sitten naisten puolukkaretki johti myös oikeuteen – ja tärkeään tuomioon.Tilaajalle
Naiset poimivat karpaloita Karjalankannaksella vuonna 1937. Kuva: MuseovirastoKiitos, Ilma Lindgren! Tämän ajatuksen lähetän ilmoille kesän mustikkamättäiltä, lakkasoilta ja vadelmapensaikoista. Ja etenkin syksyn puolukkakankailta.
”Sata vuotta sitten Lindgren teki oman puolukkaretkensä jälkeen jotain sellaista, mistä hän ansaitsisi enemmän huomiota kuin on saanut”, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.
Tapahtumasarja alkoi Suomen suuriruhtinaskunnassa, syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 1914. Ruokolahtelainen Ilma Lindgren souteli kolmen muun naisen kanssa Saimaan saarissa poimimassa puolukoita. Eräässä saaressa naiset pysähtyivät pitämään taukoa, kantoivat puolukkansa veneestä maastoon risujen alle piiloon ja lähtivät etsimään taloa, josta saisi kahvia.
Sillä välin maanomistaja veljensä kanssa löysi puolukat. Kun naiset saapuivat paikalle, isäntä vaati osaa marjoista ”vuokraksi” maillaan marjastamisesta. Poimijat kieltäytyivät, ja miehet veivät kaikki puolukat. Lindgrenin oikeudentajuun se ei mahtunut.
”Hän haastoi miehet oikeuteen omavaltaisuudesta ja marjojensa ryöväämisestä.”
Mies metsästi, nainen keräsi
Ilma Lindgren oli itsellinen, eli hän asui maalla mutta ei omistanut maata. Sen enempää Rainer Peltola ei hänen elämästään tiedä. Luonteeltaan Lindgrenin on kuitenkin täytynyt olla sitkeä, koska hän jaksoi ponnistella puolukoiden vuoksi läpi pitkän oikeusprosessin.
Marjanpoimijana Lindgren oli sikäli ajalleen tyypillinen, että marjastaminen nähtiin pitkään nimenomaan naisten ja lasten askareena.
”Maaseutuyhteisöissä työnjako ruoanhankinnassa oli sukupuolten välillä varsin selvä: miehet viljelivät, metsästivät ja kalastivat, kun taas naiset keräsivät ja kasvattivat erilaista syötävää”, kertoo tutkija Jaana Luttinen, joka on perehtynyt ihmisen ja metsän yhteiseen arkihistoriaan.
Naiset ja keskenkasvuiset joutivat kerääjiksi parhaiten ehkä siksi, että marjat kypsyivät juuri sadonkorjuun aikaan. Silloin miehet tarvittiin pelloilla.
”Marjastus oli tavallaan myös sukupolvikysymys. Lapsilla ja vanhuksilla oli eniten aikaa poimimiselle.”
Marjastamista opeteltiin kokeneen poimijan johdolla pienestä pitäen. Myös marjapaikat olivat ennestään tuttuja. Ne katsottiin alkukesästä valmiiksi, sillä parhaan poimintasesongin aikaan taloissa oli muutenkin kiirettä eikä marja-apajia enää ehditty haeskella.
Kirjoitustaidoton kansa ei ole voinut merkitä marjastuskokemuksiaan muistiin, mutta teini-ikäinen kartanontytär Jakobina Charlotta Munsterhjelm kuvasi vuosina 1799–1801 päiväkirjoissaan marjastamista. Hänen vakioaskareitaan oli metsämansikoiden, vadelmien ja puolukoiden kerääminen ja perkaaminen äidille keittiöön.
”Tuoreet marjat ja makeat hillot kuuluivat säätyläisten juhlapöytiin.”
Tytöt marjassa Kampinkylässä Kurikassa vuonna 1939. Kuva: Samuli Paulaharjun kokoelma, Kansatieteen kuvakokoelma, MuseovirastoLasten ruokaa ja hätämuonaa
Ihmiset ovat syöneet marjoja todennäköisesti aina. Esimerkiksi sana puolukka on tunnettu suomen kielessä 4 000 vuotta. Nykyisen kaltaista arvoa marjoilla ei silti ole ollut kovinkaan pitkään.
”Muinaisessa ja esiteollisessa Suomessa marjoja kyllä poimittiin ja syötiin, mutta ei niitä hirveästi ruokana arvostettu. Ruoassa tärkeintä olivat kalorit, joita marjoista ei juuri saa”, Peltola selittää.
”Talonpoika teki niin raskasta fyysistä työtä, että marjoja pidettiin pitkään lähinnä lasten muonana ja katovuosien hätäruokana”, Luttinen lisää.
”Varsinaiselta nälkäkuolemalta marjat tuskin pelastivat ketään, mutta ehkä niiden vitamiinit kuitenkin pelastivat ihmisten purukalustoja. Keripukki oli aika yleinen vaiva talvisin, kun C-vitamiinin saanti oli rajallista”, Peltola miettii. ”Marjoja käytettiin paljon myös rohtoina.”
Suhtautuminen marjoihin muuttui hitaasti, mutta jo 1600-luvulla oppineet ryhtyivät korostamaan marjojen terveellisyyttä ja monikäyttöisyyttä. Marjojen hyödyistä kirjoitettiin tutkimuksia, ja papit puhuivat luonnon antimien puolesta.
”Esimerkiksi Loimaan kappalainen muistutti vuonna 1644 saarnassaan, että huhtikuussa voi kerätä karpaloita, heinäkuussa kypsyvät mansikat, mustikat ja muuraimet ja elokuussa vadelmat, juolukat ja puolukat”, Jaana Luttinen kertoo.
”Marjat toivat vaihtelua ruokavalioon, joka sisälsi runsaasti viljaa ja suolaisia särpimiä. Marjoja syötiin kylmänä talkkunaan sekoitettuna sekä ruisjauhojen kanssa keitettynä huttuna tai uunissa imellettynä mämminä.”
Puolukoista sai rahaa
Koska Ilma Lindgren ei omistanut maata, hänen oli hankittava elantonsa jollakin muulla tavalla. On hyvin mahdollista, että hän aikoi myydä saarista poimimansa puolukat. Kaupunkien lähellä porvarit ostivat marjoja, ja maaseudulla ne kävivät kaupaksi säätyläisperheille ja kesävieraille.
”Ensimmäisenä metsämarjana juuri puolukalle alkoi tulla kaupallista arvoa 1800-luvun lopussa. Sellaisissa tilanteissa herää aina myös kiista siitä, kenelle luonnontuotteet kuuluvat”, Rainer Peltola selittää.
Lindgrenin haastama maanomistaja perusteli oikeudessa, että Lindgren oli poiminut marjoja alueelta, jonka isäntä oli varannut ja aidannut omaan käyttöönsä. Lindgrenin mukaan aitoja ei ollut, vaan kyse oli tavallisesta metsämaasta. Hän ei myöskään ollut poiminut kaikkia marjojaan juuri tämän isännän mailta vaan muistakin saarista.
Oikeudenkäynnissä tiivistyi poimintakulttuurin pitkä historia.
”Keskiajalla kyliä ympäröivät metsät olivat yhteisomistuksessa, ja vasta isonjaon myötä eli 1750-luvun jälkeen alkoi muodostua nykyisen kaltainen yksityismetsänomistus. Marjanpoimijat elivät pitkään välitilassa: oli epäselvää, mikä metsissä olisi vain maanomistajan ja mikä kaikkien ulottuvilla”, Peltola kertoo.
Ilma Lindgren vetosi oikeudessa siihen, että rikoslaki ei kiellä toisen mailta marjastamista. Asiaa oli tosin harkittu, kun Suomen rikoslakia 1880-luvulla uudistettiin. Talonpoikais- ja pappissäätyjen mielestä marjat kuuluivat maanomistajalle, mutta aatelisto ja porvaristo halusivat poiminnan kaikille vapaaksi.
”Varsinkin porvarit näkivät, että puolukka on rahanarvoinen kauppatuote, eivätkä halunneet vaikeuttaa sen saatavuutta.”
Mustikanpoimijat ruokatauolla Liperissä Pohjois-Karjalassa vuonna 1941. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelma, MuseovirastoJääkaappina suonsilmä
Puolukasta tuli ensimmäinen merkittävä myyntimarja paitsi satoisuutensa myös sisältämänsä bentsoehapon vuoksi. Hapon ansiosta puolukka kesti kuljettamista ja säilyttämistä, vaikka kylmäkalusteita tai -ketjuja ei ollut eikä sokeri ollut vielä yleistynyt säilönnässä.
Puolukka varastoitiin yleensä survottuna tai rikki kiehautettuna puuastioissa tai -tynnyreissä. Lisäksi kokonaiset puolukat saatettiin peittää kylmällä vedellä. Tällaisilla vesipuolukoilla Jakobina Charlotankin kotona Hämeenkylän kartanossa juhlistettiin nimipäiviä talvella, kun tuoreita marjoja ei saanut.
Myös karpalo ja lakka sisältävät bentsoehappoa ja säilyivät paremmin kuin mustikka, jota kuivattiin varsinkin kuume- ja vatsalääkkeeksi. Marjoja saatettiin myös upottaa säilytysastioissa kylmiin suonsilmäkkeisiin ja lähteisiin.
”Lapissa marjoja sekoitettiin poronmaitoon nassakoihin. Poronmaidosta tehdyn juustomassan ja marjojen sekoitusta voitiin myös riiputtaa poronvatsoissa, kunnes se muuttui juustomaiseksi herkuksi”, Luttinen kertoo.
Sota- ja pulavuosien jälkeen marjastaminen ja säilöminen kasvoivat, koska sokerin hinta laski ja jääkaapit yleistyvät. 1970-luvulla tulivat pakastimet, mikä lisäsi marjojen poimimista myyntiin.
”Eräs isäntä Posiolta kertoi taannoin, että hänen isänsä pakkasi syksyllä koko perheen traktorin peräkärryyn ja vei poimimaan puolukoita, joista saatiin rahaa. Marjat kerättiin tyhjiin, nurin käännettyihin apulantasäkkeihin. Ja aina kun kertoja luuli, että nyt päästään kotiin, isä kaivoi jostain esiin vielä yhden, tyhjän säkin”, Peltola tarinoi.
Sakoista tuli armahdus
Vuonna 1914 myös Ilma Lindgren oli pakannut puolukkansa säkkiin. Marjoja oli kertynyt 20 litraa, mutta Lindgren ei saanut niitä koskaan takaisin. Ensin kihlakunnanoikeuden ja sen jälkeen hovioikeuden mielestä maanomistaja sai takavarikoida puolukat.
”Lopullinen ratkaisu asiaan saatiin vasta vuonna 1920, kun Suomi oli jo itsenäistynyt. Silloin Korkein oikeus päätti, että Lindgrenillä oli oikeus marjoihinsa”, Peltola kertoo.
Korkein oikeus velvoitti isännän ja tämän veljen korvaamaan Lindgrenille marjoista kolme silloista markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 50 markkaa. Lisäksi miehet tuomittiin omankädenoikeuden käytöstä sakkoihin – mutta armahdettiin niiden maksamisesta.
”Oikeuden päätös vahvisti, että marjoja saa poimia metsistä ilman maanomistajan lupaa. Sittemmin, 1930-luvulla, sitä ruvettiin kutsumaan jokamiehenoikeudeksi.”
Lähteitä ja lisätietoja:
Jaana Luttinen: Metsä ruokamaisemana. Teoksessa Ihminen ja metsä 1 – kohtaamisia arjen historiassa (Metsäkustannus 2012)
Korkeimman oikeuden päätös marjanpoiminnasta ja omankädenoikeudesta. https://fi.wikisource.org/wiki/Korkeimman_oikeuden_päätös_marjanpoiminnasta_ja_omankädenoikeudesta
Matti Vaara: Luonnonmarjojen käyttö kotitalouksissa ja teollisuudessa. Julkaisussa Metsä. Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut (Luonnonvarakeskus 2015)
Hannele Klemettilä ja Laura Jaakola: Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa (Maahenki 2011)
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/20.
Mustikka voitti puolukan
- Yli puolet (56 prosenttia) suomalaisista kotitalouksista poimii yhä marjoja omiksi tarpeikseen, selvisi poimintatutkimuksessa vuosina 2011–13.
- Itselle tai ilmaiseksi sukulaisille ja tuttaville poimittiin marjoja 32 miljoonaa kiloa vuodessa. Yhdessä perheessä kerättiin siis marjoja keskimäärin 13 kiloa.
- Eniten kotitarvemarjastusta harrastettiin Lapissa (27 kiloa/talous) ja vähiten Etelä-Suomessa (7,5 kiloa/talous).
- Suosituimmaksi marjaksi nousi mustikka, joka ohitti aiemmin ykkössijaa pitäneen puolukan. Halu myydä mustikoita sen sijaan väheni, eli mustikoista yhä suurempi osa tuli omaan käyttöön.
- Mustikan ja puolukan jälkeen eniten poimittiin vadelmaa ja lakkaa.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
