Juuria myöten radikaali

Radikalisoitumista pidetään yleensä pahana asiana. Radikaaleja henkilöitä kammoksutaan ja pelätään. Jokapäiväisessä kielenkäytössä sana radikaali kuuluu samaan kategoriaan kuin militantti, fundamentalisti ja terroristi.

Myös sanakirjoissa radikaali määritellään ”äärimmäisyys­ihmiseksi”, kumoukselliseksi, joka hyväksyy ja harrastaa väkivaltaa ja muita tuhoisia äärimmäisyyksiä saavuttaakseen päämääräänsä.

Ilmaisun nykyinen merkitys on etääntynyt kauas alkuperäisestä, sillä se tulee latinan kielen sanasta radix, joka tarkoittaa juurta. Latinan adjektiivi radicalis merkitsee juureen menevää tai liittyvää. Söpö lingvistinen yksityiskohta on, että samasta sanasta juontuvat myös retiisi ja retikka.

Tarkasti ottaen radikaaliudella ei siis ole mitään tekemistä väkivallan tai äärimmäisyyden kanssa, mutta sitäkin enemmän perinpohjaisuuden ja tehokkuuden. Radikaalius on oikeastaan varsin myönteinen ja rakentava asenne, sillä radikaali ihminen pyrkii ymmärtämään yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia juuria myöten ja ratkaisemaan niitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, perinpohjaisesti ja pysyvästi.

Tuore esimerkki radikalismista on Elokapina-liike, jonka aktivistit jälleen lokakuun alkupuolella sulkivat liikenteen Mannerheimintiellä Helsingin keskustassa. Mielenosoittajat istahtivat ajoradalle, ja liikenne oli poikki Eduskunta­talon kohdalta molempiin suuntiin kolmisen tuntia.

Radikaalit luonnonsuojelijat vaativat, että hallitus suojelee koko Suomen pinta-alasta 30 prosenttia sekä kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät. Lisäksi Elokapinan mielestä hallituksen tulisi säätää metsänhakkuita rajoittava laki, jolla hiilinieluja ja hiilivarastoja kasvatetaan.

Moni ajattelee, että mielenosoitus lajien katoamista vastaan keskellä kaupunkia on lapsellinen ja naiivi, eikä metsien suojelemisessa keskellä Mannerheimintietä ole mitään järkeä. Myös poliisin mielestä Mannerheimintie oli mielenilmaukselle väärin valittu paikka, koska se aiheutti paljon harmia pääkaupunkiseudun autoilijoille.

Mutta päinvastoin! Mannerheimintie on paras mahdollinen paikka järjestää istumakapina metsien suojelun puolesta. Mielenilmaus kaupungin pääväylällä ärsyttää eniten juuri niitä, joita sen pitääkin ärsyttää, ja siellä se saa eniten median huomiota. Keskeisten ajoväylien tukkiminen omalla keholla on eräänlaista juurihoitoa.

Vaikka kyseessä onkin laiton toimenpide, pääväylän tukkimisessa metsien ja muun luonnon hyväksi ei ole mitään äärimmäistä. Äärimmäistä, irvokasta ja väkivaltaista – ja ikävä kyllä täysin laillista – on sen sijaan istua yksin lähes kaksi tonnia painavassa citymaasturissa kaupungin aamuruuhkassa. Vieläpä suuntana jokin peruskallioon räjähteillä louhittu parkkiruutu, joka on maksanut enemmän kuin itse auto.

Saksassa syntyneenä olen tottunut kantamaan epämääräistä kollektiivista syyllisyyttä kahden maailmansodan aiheut­tamista kärsimyksistä ja tuhoista. Mutta vielä enemmän kuin sodista pitää saksalaisten pyytää anteeksi auton keksimistä, koska se on lyhyessä ajassa tehnyt maailmastamme hengenvaarallisen, ruman ja asfaltinharmaan.

Joka vuosi maailmalla liki puolitoista miljoonaa ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksissa. Aseellisissa konflikteissa syntyy vuosittain kymmenen kertaa vähemmän kuolon­uhreja, tällä hetkellä käynnissä olevat sodat mukaan lukien.

Joissakin suomalaisissa ravintoloissa veloitetaan nykyään jo lisämaksu, jos seisovan pöydän asiakas mättää lautaselle enemmän kuin mitä jaksaa syödä. Se on hyvä alku, ja seuraavaksi täytyykin miettiä sitä, kuinka ihmisiä rangaistaan turhasta autoilemisesta.

Radikalismia ei kannata pelätä, vaan sitä pitäisi harrastaa paljon enemmän. Jos haluamme todella ratkaista teollistumisen tuomat ongelmat juuria myöten ja jättää jälkipolville asuttavan maailman, meidän kaikkien tulisi ryhtyä hyvin äkkiä hyvin radikaaleiksi.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan mennä asioiden juuriin ja sitä enemmän radikalisoidun. Ensi kerralla saatan hyvinkin istua muiden elokapinallisten kanssa Mannerheimintiellä.