• Juuria myöten radikaali

    Radikalismia ei kannata pelätä, vaan sitä pitäisi meidän kaikkien harrastaa paljon enemmän.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    8.11.202211:33
    Kolumni
    Roman Schatz

    Radikalisoitumista pidetään yleensä pahana asiana. Radikaaleja henkilöitä kammoksutaan ja pelätään. Jokapäiväisessä kielenkäytössä sana radikaali kuuluu samaan kategoriaan kuin militantti, fundamentalisti ja terroristi.

    Myös sanakirjoissa radikaali määritellään ”äärimmäisyys­ihmiseksi”, kumoukselliseksi, joka hyväksyy ja harrastaa väkivaltaa ja muita tuhoisia äärimmäisyyksiä saavuttaakseen päämääräänsä.

    Ilmaisun nykyinen merkitys on etääntynyt kauas alkuperäisestä, sillä se tulee latinan kielen sanasta radix, joka tarkoittaa juurta. Latinan adjektiivi radicalis merkitsee juureen menevää tai liittyvää. Söpö lingvistinen yksityiskohta on, että samasta sanasta juontuvat myös retiisi ja retikka.

    Tarkasti ottaen radikaaliudella ei siis ole mitään tekemistä väkivallan tai äärimmäisyyden kanssa, mutta sitäkin enemmän perinpohjaisuuden ja tehokkuuden. Radikaalius on oikeastaan varsin myönteinen ja rakentava asenne, sillä radikaali ihminen pyrkii ymmärtämään yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia juuria myöten ja ratkaisemaan niitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, perinpohjaisesti ja pysyvästi.

    Radikaali ihminen pyrkii ymmärtämään yhteiskunnallisia ja poliittisia ongelmia juuria myöten ja ratkaisemaan niitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, perinpohjaisesti ja pysyvästi.

    Tuore esimerkki radikalismista on Elokapina-liike, jonka aktivistit jälleen lokakuun alkupuolella sulkivat liikenteen Mannerheimintiellä Helsingin keskustassa. Mielenosoittajat istahtivat ajoradalle, ja liikenne oli poikki Eduskunta­talon kohdalta molempiin suuntiin kolmisen tuntia.

    Radikaalit luonnonsuojelijat vaativat, että hallitus suojelee koko Suomen pinta-alasta 30 prosenttia sekä kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät. Lisäksi Elokapinan mielestä hallituksen tulisi säätää metsänhakkuita rajoittava laki, jolla hiilinieluja ja hiilivarastoja kasvatetaan.

    Moni ajattelee, että mielenosoitus lajien katoamista vastaan keskellä kaupunkia on lapsellinen ja naiivi, eikä metsien suojelemisessa keskellä Mannerheimintietä ole mitään järkeä. Myös poliisin mielestä Mannerheimintie oli mielenilmaukselle väärin valittu paikka, koska se aiheutti paljon harmia pääkaupunkiseudun autoilijoille.

    Mutta päinvastoin! Mannerheimintie on paras mahdollinen paikka järjestää istumakapina metsien suojelun puolesta. Mielenilmaus kaupungin pääväylällä ärsyttää eniten juuri niitä, joita sen pitääkin ärsyttää, ja siellä se saa eniten median huomiota. Keskeisten ajoväylien tukkiminen omalla keholla on eräänlaista juurihoitoa.

    Äärimmäistä, irvokasta ja väkivaltaista – ja ikävä kyllä täysin laillista – on sen sijaan istua yksin lähes kaksi tonnia painavassa citymaasturissa kaupungin aamuruuhkassa.

    Vaikka kyseessä onkin laiton toimenpide, pääväylän tukkimisessa metsien ja muun luonnon hyväksi ei ole mitään äärimmäistä. Äärimmäistä, irvokasta ja väkivaltaista – ja ikävä kyllä täysin laillista – on sen sijaan istua yksin lähes kaksi tonnia painavassa citymaasturissa kaupungin aamuruuhkassa. Vieläpä suuntana jokin peruskallioon räjähteillä louhittu parkkiruutu, joka on maksanut enemmän kuin itse auto.

    Saksassa syntyneenä olen tottunut kantamaan epämääräistä kollektiivista syyllisyyttä kahden maailmansodan aiheut­tamista kärsimyksistä ja tuhoista. Mutta vielä enemmän kuin sodista pitää saksalaisten pyytää anteeksi auton keksimistä, koska se on lyhyessä ajassa tehnyt maailmastamme hengenvaarallisen, ruman ja asfaltinharmaan.

    Vielä enemmän kuin sodista pitää saksalaisten pyytää anteeksi auton keksimistä, koska se on lyhyessä ajassa tehnyt maailmastamme hengenvaarallisen, ruman ja asfaltinharmaan.

    Joka vuosi maailmalla liki puolitoista miljoonaa ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksissa. Aseellisissa konflikteissa syntyy vuosittain kymmenen kertaa vähemmän kuolon­uhreja, tällä hetkellä käynnissä olevat sodat mukaan lukien.

    Joissakin suomalaisissa ravintoloissa veloitetaan nykyään jo lisämaksu, jos seisovan pöydän asiakas mättää lautaselle enemmän kuin mitä jaksaa syödä. Se on hyvä alku, ja seuraavaksi täytyykin miettiä sitä, kuinka ihmisiä rangaistaan turhasta autoilemisesta.

    Radikalismia ei kannata pelätä, vaan sitä pitäisi harrastaa paljon enemmän. Jos haluamme todella ratkaista teollistumisen tuomat ongelmat juuria myöten ja jättää jälkipolville asuttavan maailman, meidän kaikkien tulisi ryhtyä hyvin äkkiä hyvin radikaaleiksi.

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan mennä asioiden juuriin ja sitä enemmän radikalisoidun. Ensi kerralla saatan hyvinkin istua muiden elokapinallisten kanssa Mannerheimintiellä.

    Lisää aiheesta
    • Luonto | Kädet ylös – tai teidät ennallistetaan!

    • Politiikka ja talous | Luonnonkauniista skutsistamme tulee pian yksi maailman kuumimmista jakolinjoista ‒ yllätetään Venäjä niin kuin Euroviisuissa

    • Tandem-L:llä emme katso tähtitaivaan ulkoisia laitoja, vaan omaa sinistä, valkoista ja vihreää kotiamme.

      Metsä | Mistä puulajeista maailman metsät koostuvat? Loikkaus tulevaisuuteen on tekeillä Saksassa: ”Taivaallinen tandem” antaa tietoa metsistä ennenkuulumattomalla tarkkuudella

    Artikkelin aiheet
    radikalismi
    Elokapina
    ympäristöaktivismi
    mielenosoitus
    autoilun kritiikki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire