• Metsäkeskus aloittaa muutosneuvottelut – jopa 80 henkilöä osa-aikaistetaan tai irtisanotaan

    Metsäkeskus työllistää tällä hetkellä noin 540 henkilöä.
    Metsäkeskus järjestää muun muassa retkiä ja kursseja metsänomistajille.
    Metsäkeskus järjestää muun muassa retkiä ja kursseja metsänomistajille. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    27.9.202312:00
    Anniina Jokinen

    Suomen metsäkeskus aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, Metsäkeskus kertoo tiedotteessa. Muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 80 henkilön osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen. Myös työsuhteen ehtojen muutokset ja lomautukset ovat mahdollisia.

    Metsäkeskuksessa työskentelee nyt noin 540 henkilöä.

    Muutosneuvotteluiden taustalla on Metsäkeskuksen toiminnan uudistaminen ja merkittäviä säästöjä vaativa taloustilanne.

    Uudistumiseen ja toiminnan kehittämiseen liittyy Metsäkeskuksen toiminnan, palvelujen ja toimintatapojen muutokset, töiden järjestely ja uudelleenorganisointi, uuden teknologian ja tietojärjestelmien hyödyntäminen ja automaation lisääntyminen sekä toimipisteverkoston tarkastelu.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistaja Risto Välilä tarkasteli vuonna 2013 istuttamaansa koivikkoa kesän lopulla.

      Metsänhoito | Metsänomistajien kiinnostus hoitotöihin on kasvussa – tutkimus paljastaa, minkä yhtiön puukauppa-asiakkaat ovat innokkaimpia metsien hoitajia

      Tilaajalle
    • Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten töiden loppukiri on ruuhkauttanut tukihakemusten käsittelyn.

      Metsänhoito | Kemeratukihakemusten käsittely ruuhkautunut metsäkeskuksessa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla