Kainuulainen hirsitalo Päivärinta selvisi tuurilla sotien tulimerestä – uudistettu talo uhkuu yhä historiaa
Pekka Sironen ja Riitta Kela löysivät Suomussalmelta kodikseen hirsitalon, joka pelastui talvisodan tulimerestä.Tilaajalle
Kamareiden seiniin Riitta ja Pekka valitsivat korkean helmipaneelin. Idean he saivat 1900-luvun alun vanhoista valokuvista. Kuva: Hannu HuttuEhkä se oli etiäinen. Tienristeys tuntui Pekka Sirosesta aina jotenkin lupaavalta, kun hän ajeli sen ohi Suomussalmella pohjoisessa Kainuussa.
”Kahtelin, että tuostahan lähtee joku mehtätie. Että jos vaikka tuolla ois joku paikka meille.”
Pekka ja hänen avovaimonsa Riitta Kela olivat pitkään etsineet vanhaa taloa. Tarjonta oli niukkaa, koska talvisota pyyhki tuhkaksi valtaosan pitäjää.
”Sitten puskaradio kertoi, että sen mehtätien päässä Viitalanvaaralla tosiaan on vanha maatila, jota perikunta myy.”
Kauppaneuvottelut kariutuivat aluksi hintaan. Seuraavana kesänä Pekka mietti, että kehtaisikohan hän vielä soittaa talosta.
”Myyjä ehti ensin ja kysyi että mihinkäs me jäätiinkään. Silloin ajattelin, että nyt olen voiman oikealla puolella.”
Pekasta, 68, ja Riitasta, 61, tuli Päivärinta-nimisen tilan omistajat vuonna 2003. Vanhan hirsitalon mukana tuli 62 metsähehtaaria, oma lampi ja joukko piharakennuksia.
Työlle ei sittemmin ole loppua näkynyt.
”Talon lisäksi olemme kunnostaneet navetan ja rantasaunan sekä rakentaneet latoliiterin, pation ja koiratalon tarhoineen. Vanha talo ja pihapiiri pitää ajatella jatkuvana harrastuksena.”
Pohjoisen puu kestää
Ostohetkellä Päivärinta oli ollut kolmisenkymmentä vuotta kylmillään, perikunnan kesäkäytössä.
”Talo on rakennettu vuonna 1928, ja se oli alkuperäisessä asussa. Hyvä niin: kun ei ollut remontoitu, ei ollut tehty virheitä, jotka olisivat estäneet hirsitaloa hengittämästä.”
Ennen kauppakirjan allekirjoittamista Pekka tutki ja kirjaimellisesti konttasi talon läpikotaisin.
Hänen koulukuraattorin taitojaan ei tarkastuksessa tarvittu, mutta nuorena hankitusta huonekalumallipuusepän koulutuksesta oli hyötyä. Samoin siitä, että Pekka oli remontoinut yhden vanhan hirsitalon Keski-Suomessa, ennen kuin metsästysreissut ja Riitta juurruttivat hänet Kainuuseen
”Vanhassa talossa ottaa aina pienen riskin, mutta Päivärinta osoittautui vankaksi taloksi, jonka hirret, rossipohja ja peltikatto olivat kunnossa. Vain kylmän ulkokuistin ovi ja ikkunat piti vaihtaa, muuten kaikki oli ehjää ja kuivaa.”
Sisäseinissä ja -katoissa oli kaikkialla pinkopahvit. Niiden alta paljastuivat joka huoneesta hienot hirsiseinät ja pirtin katosta komeat kattoparrut.
”Taitavat timpurit tekivät aikoinaan tämän talon todennäköisesti oman metsänsä hyvästä pohjoisen puusta”, Pekka arvioi.
Nykyajan mukavuuksia talosta oli turha hakea. Tarpeille pääsi ulkohuussiin ja pesulle vanhaan rantasaunaan. Sähköä tuli ainoastaan pirttiin. Muut huoneet valaistiin Tilley-lampuilla ja valopetrolilla.
Sijainti pelasti liekeiltä
Pekka ja Riitta ovat selvittäneet talon historiaa. Talon rakensivat veljekset Aukusti ja Oskari Heikkinen, jotka asuivat vaaralla naapuruksina.
Sitten tuli marraskuun loppu vuonna 1939. Neuvostoliiton joukot vyöryivät itärajan yli Raatteentietä, yrittivät päästä Suomussalmen kautta Ouluun ja katkaista Suomen kahtia. Vähäiset suomalaisjoukot joutuivat perääntymään Suomussalmelta ja polttivat talot, ettei viholliselle jäisi suojaa pakkaseen.
”Tämä Aukustin talo ja naapurissa ollut Oskarin talo säästyivät luultavasti sijaintinsa vuoksi. Tänne on kirkonkylältä matkaa viitisen kilometriä ja maantieltä oli vielä puolitoista kilometriä kärrypolkua, joten kiireessä nämä jäivät polttamatta. Venäläiset ottivat sitten talot ilmeisesti komentopaikakseen”, Pekka kertoo.
Kun itänaapurillekin myöhemmin tuli lähtö, venäläisjoukot jättivät nekin talot tuhoamatta.
Jatkosodassa Päivärinnasta tuli Suomussalmen ilmavalvontakeskus.
”Talo sijaitsee vaaran laella ja on kainuulaiseksi epätavallisen korkea. Eteläpääty kohoaa 10 metrissä, joten se oli omiaan ilmavalvontaan.”
”Katolle rakennettiin lavetti, josta lotat tähystivät itään. Tarkoitus oli suojata Oulua pommituksilta.”
Vesi pulppuaa lähteestä
Kun rauha palasi, Aukustin leski myi Päivärinnan. Talo toimi maatilan päärakennuksena 1960-luvun lopulle saakka.
”Sodan perintöä perkaamme yhä. Lottien jäljiltä löytyy puhelinten akkuja ja pattereita, venäläisten jäljiltä muun muassa kamiinoita ja patruunoita. Navetan seinään ovat luodinreikänsä jättäneet niin omat kuin viholliset”, tarinoi Pekka, joka on kiinnostunut historiasta.
”Tykkään kaikesta vanhasta: taloista, tavoista, esineistä ja elämäntyylistä. Kun itse teen polttopuita koneella, mietin, miten ihmeessä edelliset sukupolvet jaksoivat tehdä saman käsipelillä ja hevosella. Siinä lakki nousee kunnioituksesta korkealle!”
Pekka päätti nuorena, että hän ei rakenna koskaan uutta taloa, koska niin monta hyvää taloa on jo tehty. Myös Riitalle ajatus sopi. Päivärinnan remontissa kumpikin on saanut rakentaa tarpeekseen.
”Alkuun piti ratkaista isoja asioita, esimerkiksi vesihuolto. Naapuri muisti vanhan lähteen, ja johdimme sieltä 230 metriä putkea. Lisäksi tehtiin imeytyskentät ja likakaivot asetusten mukaan.”
Sähköt vedettiin taloon, navettaan ja rantasaunaan. Joka huoneeseen asennettiin suora sähkölämmitys, mutta pääasiassa talo lämpenee puulla. Pirtin puuhella ja leivinuuni ja kamareiden pönttöuunit ovat alkuperäiset.
”Savupiipusta oli rapautunut tiiliä, mutta muurarin kanssa korjattiin kaikki ylhäältä alas. Hormit tarkistettiin, ja niiden sisään asennettiin teräsputket”, Pekka kertoo.
Kylmäkomerosta tuli kylpyhuone
Remontin alussa Museovirasto ohjeisti, että perinnetalomiljööseen ei saa tehdä näkyviä ulkoisia muutoksia. Sisätiloissakin pariskunta päätti pyrkiä entistämään vanhaa.
”Melkein kaikki on alkuperäistä, esimerkiksi ovet ja katto- ja lattialistat, jotka irrottaessa lohkeilivat. Keräsin tikut muovipussiin, liimasin kokoon ja kiinnitin listat takaisin. Samoin ikkunat ovat alkuperäiset. Otin pokat yhden kerrallaan irti, entistin ja tiivistin ne. Ullakolta löysin vanhaa ikkunalasia”, Pekka muistelee.
Lankkulattiat kaipasivat vain uutta maalia entisessä punaisen sävyssä. Lattian eristys savi-, hiesu- ja sammalkerroksineen säilyi sekin.
”Pirtin seinät jätimme hirsipinnalle. Kammareiden seiniin tuli hengittävä huopalevy, sen päälle korkea paneeli ja yläkolmannekseen tapetti.”
Pirttikeittiöön Pekka ja Riitta suunnittelivat puusepän kanssa mäntykaapistot ja paikat kodinkoneille. Entisestä ruokakomerosta tuli vessa ja kylmäkomerosta kylpyhuone.
Alakerrassa säilyi kaksi kamaria makuu- ja oleskeluhuoneeksi. Yläkertaan pari remontoi muutama vuosi sitten kaksi vierashuonetta, aulan ja vaatehuoneen ympärivuotiseen käyttöön.
Talon ulkovuorausta Pekka uudisti kolme kesää.
”Laudat ja rimat tulivat omasta metsästä. Sahautin ne paikallisella sahalla, maalasin punamultamaalilla ja naulasin käsin vasaralla paikoilleen. Halusin tehdä kaiken siten kuin on ennenkin tehty.”
Vaaran laella tuiskuttaa
Pihalla narskuu pakkaslumi. Hanki kohoaa melkein metrissä, mutta lumityöt hoituvat mönkijän ja lingon avulla.
”Vaaran laella tuulee ja tuiskuttaa aina”, Pekka ja Riitta hymähtävät.
”Arki on välillä työlästä, mutta vastapainoksi saimme kuninkaallisen sijainnin luonnon keskellä. On oma lampi ja teerien soidinsuot vieressä. Katuvalojen sijasta katselemme revontulia. Ja menneisyys on aina läsnä. Kyllä tämän eteen tekee mielellään kaikkensa.”
Aikaa askareisiin on riittänyt entistä enemmän sen jälkeen, kun Pekka jäi eläkkeelle koulusta ja Riitta osa-aikaeläkkeelle terveydenhuollon osastonsihteerin työstä.
”Olemme onnellisia sekä itsemme että talon puolesta. Hyvä hirsitalo ei jäänyt varastoksi tai rapistumaan vaan sai uuden elämän.”
”Tuntuu siltä kuin talo melkein hymyilisi meille ja sanoisi, että on ihanaa, kun me pidämme siitä huolta.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2018.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
