
Paperiliiton ja UPM:n työtaistelu on ajautunut tilanteeseen, jonka kestoa on vaikea arvioida, sanoo Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen.
"Pattitilanne jatkuu ja yhtiön sekä työntekijöiden tulonmenetykset juoksevat. Koko paketti on paperiliiketoiminnan vankina, eikä sopu ei näytä olevan kovinkaan lähellä."
Inderes on arvioinut, että työtaistelu aiheuttaa UPM:lle muutaman miljoonan euron oikaistun liikevoiton menetyksen päivittäin.
Nyt lakko on kestänyt jo yli 100 päivää. Paperiliitto on ilmoittanut, että se jatkaa lakkoa 14. toukokuuta asti, ellei sopua sitä ennen synny.
"Onhan tämä surullista suomalaisen metsäteollisuuden ja koko kansantalouden kannalta, kun työtaistelusta tulee pidempi kuin talvisodasta", Viljakainen toteaa ja korostaa samalla, ettei halua verrata asioita mitenkään muuten kuin tapahtumien ajallisen keston osalta. Talvisota kesti 105 päivää.
UPM:lle riskit pysyvistä markkinaosuuksien menetyksistä ja mainehaitasta kasvavat lakon pitkittyessä.
"Pysyvien rasitteiden määrä selkeytyy tilanteen ratkettua, kun asiakkaille päästään taas toimittamaan tuotteita", Viljakainen sanoo.
UPM:llä on neljä sellutehdasta: kolme Suomessa ja yksi Uruguayssa. Suomalaiset sellutehtaat ajettiin lakkoon valmistauduttaessa alas jo viime vuoden lopulla.
Viljakainen arvioi, että työtaistelu aiheuttaa suurimmat menetykset juuri selluliiketoiminnassa saamatta jääneinä katteina. "Nykyhinnoilla sellun valmistus on Suomessakin erittäin kannattavaa."
Jonkin verran katemenetyksiä tulee hänen mukaansa myös erikoispapereista, tarroista ja biopolttoaineista. Katemenetysten lisäksi Suomen tehtaiden kiinteät kulut ovat myös juosseet lakon ajan.
UPM tekee painopapereita 13 tehtaalla, joista neljä sijaitsee Suomessa.
Painopaperin hinnat ovat nousseet merkittävästi tänä vuonna ja Euroopassa niiden kysyntä ylittää tarjonnan tällä hetkellä.
Paperien tuotannon kannattavuuden arvioiminen on Viljakaisen mukaan poikkeuksellisen hankalaa, koska myös tuotantokustannukset ovat nousseet huomattavasti lukuun ottamatta palkkoja ja puuraaka-ainetta.
"Sellu, energia, logistiikka ja kemikaalit. Kaikkien hinnat ovat nousseet. En odota, että alkuvuosi olisi ollut paperiliiketoiminnoille mitään juhlaa isoista hinnankorotuksista huolimatta."
Lakon UPM:lle aiheuttamat menetykset kertyvät hänen arvionsa mukaan valtaosin muista liiketoiminnoista kuin painopapereista.
"Siten neljän liiketoiminnan sopimusten kariutuminen on selvä takaisku UPM:lle ja samalla näkyvyys koko tilanteen laukeamiseen on hyvin epäselvä."
Voittajia meneillään olevassa työtaistelussa on vaikea nähdä. "Työntekijät joutuvat tulemaan toimeen nyt pienemmällä rahasummalla kuin palkka. Häviäjiin kuuluu myös suuri joukko alihankkijoita."
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
