• Metsätalouden luomat vaihtelevat maisemat kiinnostavat retkeilijöitä

    Uusi metsälaki tarjoaa monia ratkaisuja maiseman hoitoon.
    Pohjois-Suomen metsät huokuttelevat sijoittajia aiempaa enemmän.
    Pohjois-Suomen metsät huokuttelevat sijoittajia aiempaa enemmän. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä
    8.12.201516:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Metsähallituksen vastikään tekemä selvitys Taivalkosken Kylmäluoman retkeilyalueelta kertoo, että kolme neljäsosa retkeilijöistä hyväksyi metsänkäsittelyn alueella. Kyselyyn vastasi 30 henkilöä.

    Sopivimpina metsänkäsittelytoimenpiteinä koettiin poimintahakkuut, kasvatushakkuut ja maiseman avartaminen hakkuin. Metsänhoitotoimenpiteinä tuulenkaatojen ja myrskytuhojen korjuu olivat vastaajien mielestä hyväksyttäviä, lähes yhtä hyväksyttävinä koettiin taimikonhoito ja hakkuutähteiden keruu.

    Pieni määrä vastaajia ei sallisi minkäänlaista metsänkäsittelyä tai –hoitoa retkeilyalueella.

    Avoimissa vastauksissa todettiin muun muassa seuraavasti:

    "Metsä peittää paikoin kauniita maisemia. Siksi muun muassa harjujen ala osien jonkinlainen harvennus on paikallaan. Kun harvennuksia tehdään, kannattaa hakkuutähteet kerätä näkemäalueelta pois."

    Myös matkailuyrittäjän mukaan asiakkaat suhtautuvat metsien käsittelyyn retkeilyalueella ymmärtävästi. Asiakasmäärät kertovat siitä, että metsätaloudella ei ole kielteisiä vaikutuksia.

    "Monipuoliset ja rakenteeltaan vaihtelevat metsät koetaan kiinnostavimmiksi toimintaympäristöiksi. Niissä on hyvä esitellä asiakkaille eri-ikäistä metsää. Vanhoissa metsissä vaihtelua ei ole juurikaan", matkailuyrittäjä Asko Karppinen Saija Oy:stä Taivalkoskelta kertoo.

    Saija Oy toimii pääasiassa talouskäyttöön tarkoitetuilla metsäalueilla. Kun hakkuisiin törmätään, niitä käytetään asiakkaille informaation lähteinä siitä, miten metsiä käsitellään.

    "Metsien käsittelyssä koneen kuljettajalla on suuri merkitys siinä, minkälaista työjälkeä syntyy", Karppinen lisää.

    Kylmäluoman retkeilyalueen metsien tavoitekuva on hyvin erinäköinen kuin mitä normaalissa talousmetsässä tavoitellaan.

    "Jatkossa retkeilyalueen metsänkäsittelyssä kannattaa suosia poimintahakkuuta ja pienaukkokasvatusta. Uuden metsälain myötä lähinnä mielikuvitus on rajana sille, miten metsiä käsitellään", selvityksen tehnyt suunnittelija Joona Jaakkola Metsähallituksesta visioi.

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    retkeily
    metsälaki
    Kylmäluoma
    maisemanhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle