• Juha Ojala TTS:n toimitusjohtajaksi

    Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala siirtyy TTS Työtehoseuran toimitusjohtajaksi elokuun alussa, kun nykyinen toimitusjohtaja Tarmo Luoma jää eläkkeelle.
    Metsä
    19.5.201517:47
    Juha Kaihlanen

    Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala on toiminut aiemmin muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön metsäalan strategisen ohjelman johtajana. Hän on ollut myös HUS:n strategia- ja liiketoimintajohtajana, Oulun kaupungin strategiapäällikkönä, metsäalan johto- ja kehittämistehtävissä sekä johdon konsulttina

    "Juha Ojala on koko työuransa ajan ollut kehittämässä työn tuottavuutta erilaisissa organisaatioissa. Hän tuo Työtehoseuraan sellaista osaamista mitä Työtehoseurassa tänään tarvitaan. TTS Työtehoseura on pitkän perinteen omaava käytännönläheinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio. Työtehoseuralla on merkittävä kansallinen rooli erityisesti nykyisessä tilanteessa, jossa työn tuottavuuden monipuolinen kehittäminen on äärimmäisen tärkeätä", toteaa johtokunnan puheenjohtaja Arto Tiitinen TTS:n tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Juha Ojala
    TTS Työtehoseura
    toimitusjohtaja
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Tarmo Luoma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle