• Luonnonperintösäätiö ennätysvauhdissa: Tammikuussa suojeluun kuusi uutta aluetta

    Luonnonperintösäätiö sai kerättyä joulukuussa neljänneksen koko vuoden aikana kertyneestä suojelubudjetista.
    Luonnonperintösäätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen. Viime vuonna kauppoja tehtiin noin parikymmentä.
    Luonnonperintösäätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen. Viime vuonna kauppoja tehtiin noin parikymmentä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    9.2.202121:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Luonnonperintösäätiön alkuvuosi on ollut vauhdikas. Pelkästään tammikuussa säätiö on saanut suojeluun kuusi uutta aluetta.

    Lisäksi kauppoja on tekeillä useasta suojelullisesti tärkeästä alueesta, ja yksityisten lahjoitusten määrä on kasvussa.

    ”Ihmiset, yritykset ja yhteisöt ovat lahjoittaneet ennätyksellisesti ja se näkyy nyt tehtävien kauppojen ja aluelahjoitusten määrässä”, sanoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg säätiön tiedotteessa.

    ”Tiedotamme kiihtyvään tahtiin uusimmista suojelukohteistamme ja olemassa olevien suojelualueiden laajentamisesta. Koko viime vuonna kauppoja tehtiin noin parikymmentä. Tänä vuonna tavoite on hakea merkittävää kasvua suojelualueiden koossa ja määrässä."

    Luonnonperintösäätiö toimii lahjoitusvaroin. Säätiö kertoo ottavansa ilolla vastaan kaikki lahjoitukset, testamentit ja vinkit suojeluun soveltuvista luonnonalueista.

    ”Nostamme säätiön toimintaa nyt uudelle tasolle. Joulukuussa 2020 saimme kerättyä peräti neljänneksen koko vuoden aikana kertyneestä suojelubudjetista ja tämä näkyi heti kauppojen määrässä tammikuussa."

    ”Luonnonalueiden tehokas suojelu on äärimmäisen tärkeää, sillä upeita biodiversiteetin kannalta arvokkaita hiilivarastoja havittelevat monet sellaiset rahastot ja sijoittajat, jotka eivät ymmärrä laajojen yhtenäisten metsäalueiden merkitystä luonnon kokonaisuuden kannalta”, Forsberg jatkaa.

    Lue myös:

    Luonnonperintösäätiön uusin suojelualue on myös säätiön itäisin – alue nimettiin läheisen kylän mukaan Öllöläksi

    Anneli Jussilan ystävyys Pentti Linkolan kanssa poiki suojelualueiden verkoston – "Linkolan kanssa ei voinut kukaan nainen asua"

    Ympäristöfilosofi Pentti Linkola on kuollut – "Säätiön perustamalla hän toi sellaisen myönteisen ratkaisun"

    Artikkelin aiheet
    Luonnonperintösäätiö
    luonnonsuojelu
    lahjoitukset
    suojelualueet
    Pepe Forsberg
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio