• Honkarakenne vähentää ja lomauttaa

    Hirsitaloja valmistava Honkarakenne aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 30 toimihenkilön ja ylemmän toimihenkilön vähentämiseen.
    Kuva: Sami Karppinen
    Metsä
    1.11.201317:15
    MT toimitus

    Toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä voidaan lomauttaa enimmillään 90 päiväksi. Tehtäviä saatetaan osa-aikaistaa, ulkoistaa tai siirtää paikasta toiseen.

    Honkarakenne perustelee toimihenkilöiden yt-neuvotteluja tehostamisen tarpeella.

    Työntekijöiden osalta yt-neuvotteluissa haetaan joustoja tuotannollisesti hiljaisille kausille. Työntekijät voidaan lomauttaa enimmillään 90 päiväksi.

    Honkarakenteen liikevaihto laski tammi-syyskuussa 31,3 miljoonaan euroon, joka oli kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Tulos ennen veroja oli 1,6 miljoonaa euroa tappiolla. Tappiota kertyi yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

    Konsernin tilauskanta kasvoi tammi-syyskuussa 13 prosenttia ja oli 21,4 miljoonaa euroa.

    Honkarakenne arvioi, että koko vuoden tulos ennen kertaeriä ja veroja on tänä vuonna lähellä nollaa, mutta kuitenkin tappiollinen.

    Artikkelin aiheet
    Honkarakenne
    yt-neuvottelut
    lomautus
    tappio
    hirsitalot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle