• Ruotsalaiset meinasivat, mutta eivät raaskineetkaan ampua huonosti käyttäytyvää valkoista hirveään

    Valokuvaajien kesyttämä valkoinen hirvi sai jo poliisilta tappotuomion, koska se oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti.
    Kuuluisuus ja huono käytös oli koitua valkoisen ruotsalaishirven kohtaloksi.
    Kuuluisuus ja huono käytös oli koitua valkoisen ruotsalaishirven kohtaloksi. Kuva: Wikimedia Commons/Lasse Dybhal
    Metsä
    17.11.201720:30
    Hanna Lensu

    Ruotsissa on viime päivinä kohuttu maailmankuuluisuuteen nousseesta valkoisesta hirvestä, jonka kuvat ovat levinneet kulovalkean tavoin pitkin maailmaa. Hirvi sai viime viikolla paikalliselta Arvikan poliisilta tappotuomion, kun se oli käyttäytynyt aggressiivisesti koiraansa ulkoiluttanutta naista kohtaan.

    "Osa alueen asukkaista ei uskalla mennä ulos hirven vuoksi. Kyse voi olla vanhemmista ihmisistä rollaattorien kanssa, he eivät pääse pakoon kun hirvi tulee kohti", perusteli Arvikan poliisipäällikkö Christer Lööf päätöstä Svensk Jakt -lehdelle.

    Jahti jäi kuitenkin pitämättä. Metsästykseen ei löytynyt halukkaita osallistujia ja yli 10 000 henkilöä on allekirjoittanut hirven ampumista vastustavan adressin. Niinpä poliisi luopui koko ampumisesta, kertoo uutistoimisto TT. Uusia ilmoituksia julkkishirven häiriökäyttäytymisestä ei poliisille ole tullut.

    Ruotsalainen luontokuvaaja Ingemar Pettersson on kiukkuinen siitä, että valokuvaajien vuoksi hirvi on kesyyntynyt ja sen ampumista on jouduttu harkitsemaan. Hän sanoo Land Skogsbruk -lehdelle, etteivät valokuvaajat ole kunnioittaneet villiä eläintä.

    "Tiesin, että tässä kävisi näin."

    Hirvestä julkaistuilla videoillakin näkyy, että eläin on kesyyntynyt.

    Land Skogsbruk -lehden juttu aiheesta (ruotsiksi)

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle