• Sähkökatkoja estetään vierimetsänhoidolla

    Metsä
    19.8.201516:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen suurin sähkönsiirtoyritys Caruna ja UPM Silvesta aloittivat vuosi sitten hankkeen, jonka tavoitteena on sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantaminen linjoja raivaamalla ja niiden vierimetsiä hoitamalla.

    ”Hankkeen tulokset näyttävät lupaavilta ja sähkökatkojen määrä on vähentynyt jo raivatuilla alueilla”, suunnittelupäällikkö Elina Lehtomäki Carunalta kertoo.

    Vierimetsänhoidossa metsästä poistetaan puut, jotka voisivat aiheuttaa tulevaisuudessa sähkökatkon. Tällaisia ovat lahonneet, linjaan päin kallistuneet ja taipumisherkät puut.

    Sahkölinja raivataan kymmenen metrin matkalta. Vierimetsänhoitoa tehdään yleensä 4–5 metrin etäisyydellä linjasta.

    ”Puut kaadetaan ja tuodaan pois metsästä, jolloin ajouralta voidaan myös joutua poistamaan puita. Metsänomistajan korvaus tulee puunmyynnistä”, UPM Silvestan toimitusjohtaja Jukka Koivumäki kertoo.

    ”Hanke on laaja ja moniulotteinen ja vaatii huolellista suunnittelua. Teemme töitä noin 20 000 maanomistajan alueella. Lisäksi työskentelemme toimivien sähkölinjojen läheisyydessä, joten työntekijöiden turvallisuus on ykkösasioita.”

    Maanomistaja saa valtakirjalomakkeen, jonka täyttämällä hän voi valtuuttaa UPM Silvestan hoitamaan puolestaan korjattavan ainespuun myynnin edelleen jalostettavaksi.

    ”Moni maanomistaja on tarttunut yhteismyyntimahdollisuuteen ja ollut tyytyväinen, että raivatut puut on ajettu metsästä tien varteen eivätkä ne ole jääneet linjalle tai sen reunametsään lahoamaan”, Lehtomäki kertoo.

    Raivauksesta on tehty tähän mennessä 3 000 kilometriä, mikä on jonkin verran yli puolet koko urakasta.

    Terhi Pape-Mustonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sähköverkko
    vierimetsänhoito
    Caruna
    UPM Silvesta
    metsänhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle