• Metsänomistajat otettava mukaan päästökauppaan

    Milloin maa- ja metsätalousministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö aikovat siirtää pohdinnat käytännön toimiksi ja osaltaan vaikuttaa metsien kestävään säilyttämiseen ja kehitykseen myös omistajia hyödyttävällä tavalla?
    Tilaajalle
    Kirjoittaja arvioi, että Suomestakin löytyy yrityksiä, jotka haluavat ostaa päästöilleen kompensaatioita.
    Kirjoittaja arvioi, että Suomestakin löytyy yrityksiä, jotka haluavat ostaa päästöilleen kompensaatioita. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Politiikka
    6.5.202317:30
    Lukijalta
    Teemu Frösén

    Olemme saaneet lukea medioista useita näkemyksiä puu-aineksen riittävyydestä, hakkuiden määrästä sekä niiden riittävyydestä teollisuuden tarpeisiin. Toisella puolella argumentointi on metsien olemassaolon säilyttäminen sekä hakkuiden määrällinen vähentäminen. Kuitenkaan metsänomistajalla ei juurikaan ole toissijaista tulonlähdettä, jolla katetaan metsänhoidosta, istutuksista, maanmuokkauksesta ja lannoituksesta aiheutuvat kulut.

    Helpointa olemassa olevaa vaihtoehtoa toisen tulovirran aikaansaamiseksi ei ole kyetty toteuttamaan kuin pohdinnan asteelle. Koska maankäyttösektori ei ole mukana EU:n päästökaupassa, päästökaupan sijaan metsien osalta puhutaan vapaaehtoista hiilimarkkinoista ja metsästä saatavien yksiköiden osalta hiilikompensaatiosta ja kompensaatioyksiköistä.

    Yksityisomisteisten metsien hiilinielujen laskenta kehitysluokkien mukaan, siitä saatava todistus ja laskelma hiilinielun säilyvyydestä sekä lisääntyvyydestä kasvun mukaan hehtaaria kohden mahdollistaisivat toisen tavan tulonmuodostukseen. Metsänomistaja voisi myydä oman metsänsä tuottamia kompensaatioyksiköitä vapailla markkinoilla, jolloin puun myyntitulo saisi kilpailevan vaihtoehdon metsien säilyttämiseen.

    Suomessakin löytynee yrityksiä, jotka haluavat myydä ”hiilineutraaleita tuotteita”. Ne ostavat kompensaatioyksiköitä, koska eivät pysty poistamaan oman tuotantoketjunsa kaikkia päästöjä.

    Milloin maa- ja metsätalousministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö aikovat siirtää pohdinnat käytännön toimiksi ja osaltaan vaikuttaa metsien kestävään säilyttämiseen ja kehitykseen myös omistajia hyödyttävällä tavalla?

    Teemu Frösén

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    päästökauppa
    metsänomistajat
    hiilimarkkinat
    hiilikompensaatio
    metsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa