
Stora Enson tulos teki hyvän tuloksen vuoden ensimäisellä neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto kipusi liki neljänneksen ja operatiivista tulostakin kertyi puolitoistakertaisesti vuoden 2021 alkuvuoteen verrattuna.
"Stora Enson vuosi on alkanut erittäin vahvasti. Kannattavuutemme on ollut ennätyksellistä, ja olemme pystyneet pitämään yllä viime vuoden kasvuvauhtia erittäin epävakaassa ympäristössä. Liikevaihtomme oli lähes 2,8 mrd. euroa, jossa on kasvua 29 prosenttia ilman Paper-divisioonaa”, kuvaa Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky alkuvuotta.
Breskyn mukaan tuotteiden kysyntä on ollut vahvaa, ja sitä ovat siivittäneet korkeat hinnat sekä hyvät volyymit kaikilla segmenteillä ja toiminta-alueilla. Yhtiön strateginen asemoituminen ja investoinnit uusiutuvissa materiaaleissa tuottavat Breskyn mukaan tulosta.
”Keskeisten painopistealueidemme tulokset ovat erityisen hyviä. Tämän ansiosta ylsimme parhaimpaan operatiiviseen liiketulokseemme noin 20 vuoteen: kasvua tuli 53 prosenttia edellisvuodesta, ja liiketulosprosentti oli ennätykselliset 18.”
Stora Enson liikevaihto oli tammi‒maaliskuussa 2 798 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli 2 276 milj. euroa. Yhtiön operatiivinen liiketulos kasvoi 503 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 328 miljoonasta.
Stora Enso teki esimerkiksi pakkausmateriaaleissa (Packaging Materials) kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Sitä auttoivat hintojen nousu sekä lisäkapasiteetti Oulun aaltopahvin pintakartongin tuotantoyksiköstä. Biomaterials-divisioonassa tulosta tukivat sellun korkeat hinnat. Puutuotteissa tulos oli kova ja myös sen liikevaihto kasvoi peräti 50 prosenttia, ennätyslukuihin.
Yhtiö kertoo, että suora ja välillinen metsäomistus Ruotsissa ja Suomessa on lisännyt tärkeitä puunhankinnan vaihtoehtoja Venäjältä tuotujen volyymien korvaamiseksi.
Stora Enso on myymässä neljä viidestä paperitehtaastaan, sillä paperi ei ole sille enää tärkeä toimiala. Breskyn mukaan myyntiprosessille ei ole asetettu aikarajaa. ”Olen varma, että löydämme vastuulliset uudet omistajat, jotka voivat jatkaa liiketoimintojen kehittämistä.”, Bresky toteaa.
Yhtiö kertoo, että sen tilauskirjat ovat täynnä eikä markkinoilla näy merkkejä heikentymisestä. Stora Enso arvioi että sen tämän vuoden operationaalinen liiketulos on suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2021.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
