Poliisi on kertonut käynnistäneensä esitutkinnan siitä, miten Vantaan epäilty kouluampuja sai haltuunsa aseen. Asiaa tutkitaan STT:n mukaan alustavasti epäiltynä ampuma-aserikoksena.
Tarkkaa tietoa Vantaalla käytetystä asetyypistä ei ole julkisuuteen toistaiseksi kerrottu, mutta poliisin antamien tietojen mukaan kyse on luvallisesta revolverimallisesta käsiaseesta, joka kuuluu ampujan lähiomaiselle.
Ampuma-aseiden säilyttämisestä on tarkasti säädelty ampuma-aselaissa. Kaiken säilyttämisen lähtökohtana on ampuma-aselain pohjana oleva huolellisuusvelvoite. Sen mukaan ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten haltija on velvollinen pitämään ampuma-aseesta, aseen osasta, patruunoista ja erityisen vaarallisista ammuksista sellaista huolta, ettei vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole.
Poliisihallituksen mukaan aseluvan haltijat huolehtivat velvollisuuksistaan yleisesti ottaen hyvin ja toimivat vastuullisesti.
”Poliisin on kuitenkin hyvin hankala arvioida, miten huolellisesti aseita tosiasiallisesti säilytetään, sillä aselupaprosessiin ei kuulu esimerkiksi aseluvan haltijan kotiin tehtävät tarkastukset.”
”Poliisin tietoon tulevat säilytykseen liittyvät ongelmat liittyvät yleisimmin luvanhaltijan terveydentilan heikkenemiseen tai kuolemaan. En pysty arvioimaan sitä, miten helposti lapset yleisesti pääsevät käsiksi perheenjäsentensä ampuma-aseisiin”, sanoo lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen Poliisihallituksesta.
Ampuma-ase on säilytettävä kodissa siten, että ase tai aseen osa ei ole helposti anastettavissa tai otettavissa luvattomasti käyttöön. Ampuma-ase on säilytettävä määritellyssä murtoturvallisessa ja lukitussa turvakaapissa, lukitussa paikassa tai muuten lukittuna.
Ampuma-ase voidaan säilyttää myös siten, että muu aseen osa kuin äänenvaimennin säilytetään erillään lukittuna edellä mainitulla tavalla ja loput aseen osat siten, etteivät ne ole helposti anastettavissa tai otettavissa luvattomasti käyttöön.
Jos säilytettävänä on erityisen vaarallinen ampuma-ase, esimerkiksi sarjatuliase, puoliautomaattinen pistooli pitkillä lippailla, puoliautomaattinen kivääri pitkillä lippailla tai yli viisi ampuma-asetta, on asetta taikka aseita aina säilytettävä sisäministeriön asetuksessa määritellyssä murtoturvallisessa ja lukitussa hyväksytyn standardin mukaisessa turvakaapissa tai säilytyspaikan poliisilaitoksen hyväksymissä säilytystiloissa.
”On tärkeää, että turvallisesta säilytyksestä huolehditaan siten, ettei myöskään esimerkiksi asekaapin avaimeen tai numerokoodiin ole pääsyä sivullisilla eikä muilla perheenjäsenillä”, Piipponen korostaa.
Samassa taloudessa asuvien aseet lasketaan yhteen, joten turvakaappi tarvitaan, jos samassa taloudessa asuvilla on yhteensä enemmän kuin viisi asetta.
”Turvallisinta on säilyttää aseet aina asekaapissa. Pääsy aseisiin saa olla vain sillä, jolla on oikeus pitää niitä hallussaan eli aselupa”, toteaa Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.
Tämä tarkoittaa Partasen mukaan sitä, että jos esimerkiksi perheen isällä on lupa kolmeen kivääriin ja haulikkoon ja pojalla on lupa kahteen haulikkoon, kaikkien aseiden tulee olla turvakaapissa. Jos pojalla on luvat vain haulikkoon, ei hänellä saa olla lainkaan pääsyä asekaappiin, jossa on myös kivääreitä. Sama koskee myös patruunoita, niihin saa päästä käsiksi vain ne, jolla on oikeus pitää niitä hallussaan.
Päivitetty 3.4. klo 13.35 tietoa poliisin aloittamasta ampuma-aserikostutkimuksesta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
