• Piensahat kiittelevät Lahden sähköistä puun markkinointia

    Kaupungin metsäosastolla on nyt sähköinen palvelu, jossa piensahakin voi kirjautumisen jälkeen tutkia leimikkotietoja ja puutarjontaa.
    Lehtikuusi lehtikuusen sahaus Sahuri Pentti Hupponen
    Lehtikuusi lehtikuusen sahaus Sahuri Pentti Hupponen Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    14.3.201217:11
    MT toimitus

    Sahaaja voi tarjota hintaa kiinnostavasta leimikosta. Kaupunki myy sitten korjuuoikeuden parhaan tarjouksen tehneelle yritykselle.

    ”Piensahat joutuvat puunhankinnassa usein ahdinkoon tempoilevan tarjonnan kanssa. Tukkia on jouduttu haalimaan monista eri lähteistä”, sanoo Sahayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Raimo Etelä .

    Hänen mukaansa pienillä yrityksillä on vähän työntekijöitä. Tukin puute voi katkaista sahauksen, kun yrittäjä etsii puuta ostoon.

    Etelän mukaan piensahat ovat hankkineet puuta perinteisesti metsänhoitoyhdistysten, välittäjien ja ison teollisuuden kautta.

    Lahden kaupungin uusi puukaupan menettely parantaa piensahojen mahdollisuuksia aiempaa pitkäjänteisempään ja tehokkaampaan toimintaan, mikä voi lisätä sahojen tuottavuutta ja kilpailukykyä.

    Tämä on kilpailullisesti terveempi ja läpinäkyvämpi keino hankkia puuta kuin aiempi mahdollisesti pitkiin sopimuksiin perustuva puunmyyntitapa, toteaa Kimmo Auvikainen Nastolassa sahaa ja puutavaramyymälää pitävästä E. Näveri Ky:stä.

    Hämeenlinnalaisen koneyrittäjä Petri Pullisen kokemukset ovat olleet hyvät. Hän toivoo, että ala voi kehittyä myös tehokkaalla leimikoiden ketjuuntumisella. Pienet toimijat tarvitsevat toisiansa.

    Artikkelin aiheet
    Lahden sähköinen puukauppa
    piensahat
    puumarkkinointi
    metsätalous
    digipalvelut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle