• Teollisuuden puun nälkä jatkuu kovana

    Metsäyhtiöt tarvitsevat tänä vuonna puuta yhtä paljon kuin viime vuonna. Puunhankinnassa katseet ovat jo kelirikkoleimikoissa.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    18.1.201410:00
    MT toimitus

    Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat puuta yksityismetsistä viime vuonna kymmenisen prosenttia enemmän kuin kymmenen viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana keskimäärin.

    Vuodesta 2012 ostot kasvoivat lähes viidenneksen.

    MTK:n tutkimuspäällikön Erno Järvisen mukaan ennustelaitosten arviot lupaavat puukaupan jatkuvan vilkkaana.

    Metsäteollisuustuotteiden näkymät ovat paino- ja kirjoituspapereita lukuun ottamatta vähintään kohtalaiset ellei jopa hyvät.

    ”Puukaupan kannalta kysymysmerkki on edelleen, kuinka paljon teollisuus haluaa korvata tuonnilla kotimaista kuitupuuta. Viime vuonnahan tuonti kasvoi reippaasti, vaikka kotimaassa puumarkkinat toimivat paremmin kuin koskaan”, Järvinen pohtii.

    Leudon alkutalven vuoksi talvileimikoiden kysyntä on kuitenkin hiipunut eikä talviharvennuksille ole ostajia. Paikoin talven korjuuohjelmaan mahtuu vielä avohakkuita.

    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    metsäteollisuus
    puukauppa
    puunkorjuu
    metsäyhtiöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle