

Kuitupuun hinnat ovat nousseet Baltiassa kovaa vauhtia. Latviassa kalleinta on kuitupuusta on koivu, jonka niin sanottu satamahinta nousi heinäkuussa peräti 110 euroon kuutiolta, kertoo Latviassa puunhintoja tilastoiva instituutti. Kuusi- ja mäntykuidun vastaavat satamahinnat liikkuivat heinäkuussa 78 eurossa kuutiolta.
Silläkin hinnalla puuta viedään yhä Suomeen ja Ruotsiin sellutehtaille, kertoo metsätietopalvelujen johtaja Igors Krasavcevs Forest and Wood Products Research and Development Institutesta.
”Kilpailu puusta on hyvin kovaa suomalaisten ja ruotsalaisten metsäyhtiöiden sekä energiasektorin kesken. Kaikki tarvitsevat puuta”, sanoo Krasavcevs.
Hintaero Suomen kuitupuuhun on huima. Tuoreimman Metsäteollisuus ry:n tilaston mukaan koivukuitupuun pystykauppahinta Suomessa oli viime viikolla hitusen alle 20 euroa kuutiolta. Kun hintoihin lisätään korjuukustannukset ja metsäkuljetus, hinta tienvarressa liikkuisi karkeasti noin 38 eurossa kuutiolta.
Krasavcevsin mukaan puuta viedään tällä hetkellä Latviasta pääasiassa Suomeen ja Ruotsiin, ja ostajina Suomesta ovat etenkin UPM ja Stora Enso, pienemmässä määrin myös Metsä Group. Jonkin verran raakapuuta viedään Latviasta myös Puolaan, mutta ei esimerkiksi energiakriisin kanssa painiskelevaan Saksaan.
Baltian hinnat eivät ole suoraan verrannollisia Suomen hintoihin, mutta MTK seuraa tuontihintoja niin, että Tullin hinnat muunnetaan yhteismitallisiksi kuoren päältä mitatuiksi kuutioiksi. Näissä tilastoissa Latvian koivukuidun tuontihinta Suomeen oli toukokuussa 66 euroa kuutiolta ja Viron vastaava hinta 77 euroa kuutiolta. Sen jälkeen hinta Latviassa on jatkanut jyrkässä nousussa. Virossa kesäkuussa hinta tasaantui hippusen.

Vastaava hinta suomalaiskuidulle oli koivulla toukokuussa MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttusen mukaan 33 euroa. Tällöin pystykauppahintaan on lisätty korjuu- ja metsäkuljetuskustannukset. Tosin korjuu- ja kuljetuskustannuksetkin ovat olleet nousussa. Hankintahinta nousi 38 euroon kesäkuussa.
Metsäteollisuus maksoi siis Suomeen tuodusta virolaisesta koivukuidusta lähes 2,5-kertaista hintaa Suomi-kuituun verrattuna. Latvialaisella koivukuidulla ero oli toukokuun tilaston mukaan kaksinkertainen. Tuolloin Latvian omien tilastojen mukaan niin sanottu satamahinta oli nykyisen 110 euron sijaan vielä noin 83 euroa kuutiolta.
Toukokuusta nykyhetkeen Suomessa pystykauppahinnat kuidulle ovat nousseet noin euron, joten hintaero ainakin Latvian puuhun verrattuna on noussut entisestään.
Myös ruotsalaista koivukuidusta maksettiin tuontihintatilaston mukaan toukokuussa Suomeen tuotuna yli kymmenen euroa enemmän kuin vastaavasta suomalaispuusta.
Tuomalla puuta ulkomailta suomalaisteollisuus pystyy pitämään hillitsemään kotimaisen puun hinnannousua.
Suomalaisen kuidun tämänhetkinen hinta saa latvialaisinstituutin Krasavcevsin naurahtamaan. Sitten hän vakavoituu.
”Näin isot hinnannousut ovat historiallisia. Hinta voi pysyä ylhäällä vielä 1–2 tai 3 vuosineljännestä, koska kysyntä on kovaa. Kun markkina laskee, metsänomistajalle jää täällä ehkä 5 euroa kuitupuusta. On muistettava, että vuosi sitten hinta oli täällä satamassa 31–35 euroa kuutiolta.”
Krasavcevsin mukaan Baltian puun rajua hinnannousua selittävät Venäjän puun jättämä aukko tarjonnassa ja energiakriisi. Pelletin hinta on moninkertaistunut ja pellettivalmistajilla on nyt varaa maksaa puusta huimia hintoja. Latviassa tuotetaan yli kaksi miljoonaa tonnia puupellettiä vuodessa, ja sitä viedään oman käytön lisäksi etenkin Tanskaan, Hollantiin ja Britanniaan.
Myös puun saanti Latvian metsistä on pienentynyt, sekin tuo painetta hintaan. Lisäksi sellu- ja polttopuusta on kiinnostunut Latvian levyteollisuus.
”Suomalaisen kuidun hinta hinta ei ole missään suhteessa puun energia-arvoon. Metsäyhtiöille loppuvuosi tulee olemaan tosi kova tulosmielessä jo pelkästään puusta saadun energiamyynnin ansiosta.”
MTK:n Karttunen on laskenut, että puun energia-arvo olisi noin 400 euroa kuutiolta, kun sen energiasisällön suhteuttaa esimerkiksi sähköön tällä hetkellä.
”Suomalaisen kuidun hinta hinta ei ole missään suhteessa puun energia-arvoon. Metsäyhtiöille loppuvuosi tulee olemaan tosi kova tulosmielessä jo pelkästään puusta saadun energiamyynnin ansiosta”, sanoo Karttunen.
Suomessa puukaupan määrät ovat jäljessä viime vuoden vauhdista yli viidenneksen. Viime viikolla ostotahti jälleen hidastui ja kuidun hinta mateli yhä 20 euron tuntumassa, vaikka yhtiöt ovat tehneet jo yksin sellulla hyvää tulosta.
Ruotsissa metsäyhtiö Södra kertoi viime viikolla nostavansa puun hintoja kerralla 50 kruunulla eli vajaalla viidellä eurolla kuutiolta. Prosentuaalisesti korotus oli esimerkiksi kuidulle yli kymmenen prosenttia, ja energiapuulle vähintään 25 prosenttia. Hinnannostolla Södra kertoi haluavansa vauhdittaa teollisuuden puunsaantia, sillä yhtiön mukaan niin sellu- kuin energiapuulle on Ruotsissa kova kysyntä tällä hetkellä.
Lue lisää:
Puukauppa kääntyi laskuun ‒ kuitupuun hinnat matavat edelleen ennallaan
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
