Puukaupan volyymi on kasvanut tasaisesti heinä–elokuun vaihteesta lähtien. Viime viikolla ylittyi puolen miljoonan kuutiometrin haamuraja: Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime viikolla yksityismetsistä puuta 569 833 kuutiometriä. Edellisviikolla ostomäärä oli noin 445 000 kuutiota.
Kuluvan vuoden kumulatiiviset ostomäärät laahaavat kuitenkin vielä kaukana kolmen edellisvuoden luvuista, sillä alkuvuodesta puukauppa kävi nihkeästi. Kun kaikki ostajat lasketaan mukaan, yksityismetsistä oli viime viikkoon mennessä ostettu 23,5 miljoonaa kuutiometriä, vuosi sitten vastaavaan aikaan oltiin 29,1 miljoonassa kuutiossa.
Hintojen muutokset olivat maltillisia. Kuusi- ja koivutukin hinnat nousivat hieman, mäntytukin hinta laski. Kuitupuussa koivun ja kuusen hinta puolestaan laski ja mänty pysyi lähes ennallaan.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viikolla 36 kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 82,55 (edellisellä viikolla 82,39) eurolla, mäntytukkia 76,97 eurolla (77,29) ja koivutukkia 60,71 (60,48) eurolla kuutiometriltä.
Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla kuukauden keskiarvolla mitattuna 23,91 (24,07) euroa, koivukuidusta 22,55 (22,73) ja mäntykuidusta 22,30 (22,29) euroa kuutiolta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
