Metsäteollisuus ry:n jäsenten ostaman puun määrä pysyi viikolla 41 jo seitsemättä viikkoa noin puolessa miljoonassa kuutiossa. Nyt ostetun puun määrä oli 515 624 kuutiometriä. Määrä oli reilu puolet viime vuoden vastaavan ajankohdan noin miljoonasta kuutiosta.
Koivutukin hintakehitystä on mielenkiintoista seurata, sillä koivutukki on kallistunut kahden viikon takaisesta kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen 1,56 eurolla. Kun mäntytukin hinta on samaan aikaan pudonnut, koivun ja männyn hinnat alkavat olla historiallisesti jo ”samalla hehtaarilla”.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viime viikolla kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 69,84 eurolla (kaksi viikkoa aiemmin 70,17), mäntytukkia 67,20:llä (67,81) ja koivutukkia 58,76 eurolla (57,20).
Kuitupuun hinta on pysytellyt kaksi viikkoa lähes ennallaan. Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla kuukauden keskiarvolla mitattuna 25,51 euroa (kaksi viikkoa sitten 25,50), koivukuidusta 24,96 (25,06) ja mäntykuidusta 24,02 euroa (24,12).
Kumulatiivisesti Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat tänä vuonna ostaneet puuta 26,4 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 0,4 miljoonaa kuutiota enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
