• Haapajärvikin haluaa oman sellutehtaan

    Pohjoispohjalainen Haapajärvi haaveilee investoinnista, joka hyödyntäisi lähiseudun puuvaroja.
    Rautatieyhteys on yksi Haapajärven vahvuus sellutehtaan sijaintipaikaksi.
    Rautatieyhteys on yksi Haapajärven vahvuus sellutehtaan sijaintipaikaksi. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    6.4.201612:18
    Suvi Jylhänlehto

    Nivala-Haapajärven seudun kehittämisyhtiö Nihak ja Haapajärven kaupunki ovat selvittäneet mahdollisuuksia toteuttaa seudulle merkittävä biojalostamoinvestointi.

    Konsulttiyhtiö Ramboll Finlandin toteuttaman selvityksen perusteella Haapajärvi on erinomainen sijaintipaikka sellutehtaalle. Selvityksessä arvioitiin kolmea vaihtoehtoista laitoskonseptia.

    ”Tulosten pohjalta suositeltavin vaihtoehto on havupuuselluloosaa noin 400 000 tonnia vuodessa tuottava laitos”, kertoo toimitusjohtaja Esa Jussila Nihakista. Laitos olisi ketterä muuntelemaan tuotantoprosesseja kysynnän mukaan.

    Sellutehtaan investointikustannukseksi arvioidaan noin 500 miljoonaa euroa.

    ”Kokonaisinvestoinnin arviointiin on kuitenkin välttämätöntä rakentaa iso vaihteluväli sivuvirtojen hyödyntämisen ja uusien biotuotteiden tuotannon osalta”, Jussila korostaa.

    Haapajärven kaupunki ja kehittämisyhtiö Nihak ovat tavanneet potentiaalisia sijoittajia ja rahoituksen asiantuntijoita.

    Haapajärven vahvuuksia ovat raaka-aineen saatavuus lähialueilta sekä kätevä kuljetusmatka satamaan. Jussilan mukaan selvityksessä on huomioitu myös muut Suomeen rakenteilla olevat tai suunnitellut biotehdashankkeet.

    Uutta sellutehdasta suunnitellaan Haapajärven lisäksi ainakin Kuopioon, Kemijärvelle sekä Kainuuseen.

    Artikkelin aiheet
    Haapajärvi
    sellutehdas
    biotalous
    investointi
    Ramboll Finland
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle