• MTK:n metsäjohtokunta kritisoi Ylen uutisointia ja peräänkuuluttaa ratkaisukeskeistä metsäkeskustelua – "Lööppijulkisuus ei kestä kriittistä tarkastelua"

    "Julkisuudessa on myös uskallettava puhua valintojen vaikutuksista. Jos päätetään siirtää metsä talouskäytön ulkopuolelle, tulee kasvu hiipumaan", sanoo MTK:n Juha Marttila
    MTK:n mukaan metsäkeskustelun sävy uhkaa metsien hyödyntämisen lisäksi myös monimuotoisuutta.
    MTK:n mukaan metsäkeskustelun sävy uhkaa metsien hyödyntämisen lisäksi myös monimuotoisuutta. Kuva: Hanne Manelius, Jaana Kankaanpää, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Metsä
    16.12.202116:24
    Mia Jouslehto

    MTK:n metsäjohtokunta kertoo olevansa huolissaan metsäalaan kohdistuvasta vastakkainasettelusta. Metsäjohtokunta peräänkuuluttaa keinoja, joilla metsien käyttöä ja kasvua voidaan parantaa samalla, kun luonnon monimuotoisuutta turvataan vapaaehtoisilla keinoilla.

    "Julkinen keskustelu kaipaa ymmärrystä metsien tarjoamista kokonaismahdollisuuksista. Metsiä katsotaan ongelmalähtöisesti ja unohdetaan, miten metsänomistajien vihreä kulta palvelee ihmisten, ilmaston sekä luonnon monimuotoisuuden kokonaisuutta", sanoo MTK:n metsäjohtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila.

    MTK:n mukaan metsäkeskustelun sävy uhkaa metsien hyödyntämisen lisäksi myös monimuotoisuutta. Järjestö toteaa tiedotteessaan, että lööppijulkisuus ei metsäjohtokunnan mukaan kestä kriittistä tarkastelua. Valitettavana esimerkkinä viime aikojen uutisoinnista se pitää Ylen torstain uutisointia arvokkaimpien monimuotoisuuskohteiden hakkaamisesta.

    "Uutisesta ei jostain syystä tullut esille se, että käytetty analyysimalli on todettu toimimattomaksi metsäprofessorien tieteellisessä artikkelissa. Suuri osa uutisessa esitellyllä mallilla arvioiduista kohteista on todellisuudessa normaalia talousmetsää, ilman poikkeuksellisia luontoarvoja", harmittelee Marttila.

    MTK:n mukaan metsänomistajien suuret luontopanostukset jäävät usein ilman huomiota. Uhanalaisten metsälajien määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan.

    Samaan aikaan monet luonnolle tärkeät ominaisuudet, kuten lahopuun ja suojelualueiden määrä, ovat kasvussa. Marttilan mielestä metsänomistajia tulisi kiittää luontotyöstä. Suojelun lisäksi monitavoitteiset metsänomistajat mahdollistavat samaan aikaan kymmenien miljardien tulot metsäteollisuuden viennin kautta.

    "Metsänomistajat mahdollistavat luonnon virkistyskäytön sekä ovat metsien hoidolla eturintamassa torjumassa ilmastonmuutosta. Metsänomistajille tulee tarjota entistä enemmän mahdollisuuksia aktiivisuuteen jatkuvien uhkakuvien asemasta", vaatii Marttila

    Julkisuudessa on kerrottu myös hätkähdyttävästi metsien kasvun hidastumista. Viesti on vakava, koska metsien kasvu ja käyttö ovat ilmastokriisin ratkaisun ytimessä. Metsien kasvun hiipuminen on myös yksi merkittävistä kansantaloudellista uhkakuvista. Marttila toteaa, että nyt on syytä panostaa metsänhoitoon, sillä ajallaan tehdyt metsänhoitotyöt ovat parasta ilmastotyötä.

    "Julkisuudessa on myös uskallettava puhua valintojen vaikutuksista. Jos päätetään siirtää metsä talouskäytön ulkopuolelle, tulee kasvu hiipumaan, eikä metsän tuotteilla voida korvata fossiilisia raaka-aineita", Marttila huomauttaa.

    MTK:n metsäjohtokunta peräänkuuluttaa myös laajempaa kokonaiskeskustelua metsien käytöstä ja hyödyistä. Metsiä ei sen mukaan tule nähdä vain suojeltavana reservaattina, vaan rikkautena, joilla ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia haasteita.

    MTK:n mielestä etenkin Suomen hallituksen on ryhdistäydyttävä ja tehtävä kaikkensa metsien aktiivisen käytön mahdollistamiseksi. Töitä riittää etenkin EU-valmistelussa.

    Lue myös:

    Tuore selvitys tyrmää ympäristökeskuksen lahopuulaskelmat ja niiden pohjalta laaditut korkean suojeluarvon alueiden kartat

    Liian tärkeä hukattavaksi – Suomen talous nojaa yhä vahvasti metsään, metsäalan riskeeraaminen nakertaisi herkästi myös elintasoa Suomessa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle