• Hyönteistuhojen vahingoittamien puiden käyttöä rakentamisessa tulisi selvittää

    Koko Euroopan mittakaavassa kyseessä on vuosittain miljoonien puukuutioiden kysymys.
    Metsä|Metsänhoito
    3.10.202220:00
    Lukijalta
    Minna Aarnio

    Euroopan metsien tulevaisuuteen kohdistuu monenlaisia, ristiriitaisiakin tavoitteita ja rajoitusaikeita. Samaan aikaan ilmastonmuutos lisää hyönteistuhoja Suomessakin, uutisten mukaan jo Keski-Suomen korkeudella.

    Nyt olisi oivallinen hetki selvittää kunnolla, tieteellisin menetelmin, miten hyönteisten heikentämiä, joka tapauksessa kaadettavia ja metsästä hyönteisten leviämisen estämiseksi poistettavia puita voidaan käyttää materiaalina teknisesti ja ekologisesti kestävillä tavoilla. Esimerkiksi vain kuoren ja nilan osalta vahingoittunutta havupuuta voitaneen käyttää erinomaisena massiivihirsirakentamisen materiaalina, jos puumateriaalin logistiikka on luotu jo ennen, kuin hyönteistuhoja joudutaan metsissä nopealla aikataululla torjumaan.

    Koko Euroopan mittakaavassa kyseessä on vuosittain miljoonien puukuutioiden kysymys. On suuri vahinko, jos kelpo rakennusmateriaali joutuu hakkeeksi tai sellukattilaan vain siksi, ettei muita vaihtoehtoja ole valmiiksi mietittyinä, kun hyönteisvahinkojen torjuntaan on vain muutaman päivän tai viikon kuluessa ryhdyttävä. Tuhot ovat metsänomistajien, vakuutusyhtiöiden ja naapureiden kannalta kurjia, puusta saatava asiallinen hinta lieventäisi tuskaa.

    Samalla syntyisi uutta työtä ja vakaata elinkeinotoimintaa maaseudulle, sillä metsien hyönteisvaurioiden torjuntaa tuskin lopetetaan aivan piakkoin.

    Minna Aarnio

    Arkkitehti SAFA,

    Rakennusasiaintoimisto Aarre Oy

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla