• Suomen valtit metsäpalojen torjunnassa: Hyvä metsänhoito, tiheä tieverkosto ja pieni kuviokoko

    Laaja-alainen perhemetsänomistus on yksi Suomen vahvuuksista, kirjoittaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo.
    Suomi selvisi hellekesästä vähillä metsäpaloilla naapurimaiden tilanteisiin verrattuna.
    Suomi selvisi hellekesästä vähillä metsäpaloilla naapurimaiden tilanteisiin verrattuna. Kuva: Pasi Leino
    Metsä
    21.8.201813:30
    Hanna Lensu

    Suomi on selvinnyt toistaiseksi paloista sen keskeisiä metsäteollisia kilpailijamaita paremmin, kirjoittaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo maanantain MT:ssä.

    "Voidaan kysyä, onko metsäpalojen vähyys täällä taitoa vai tuuria", hän aprikoi.

    Salon mukaan vähistä metsäpaloista voidaan kiittää laaja-alaista ja aktiivista metsänhoitoa sekä suomalaista metsänomistusta.

    "Kun metsiä hoidetaan, puut pysyvät elinvoimaisina, hiiltä hyvin sitovina ja ovat vastustuskykyisiä metsätuhoja ja tuholaisia vastaan. Puiden ikääntyessä niiden vastustuskyky heikkenee ja esimerkiksi puut kuivattavan kaarnakuoriaistuhoriskin todennäköisyys kasvaa. Kuivat puut ovat salaman kautta alttiita paloille."

    Myös perhemetsätalous on Suomen vahvuus.

    "Vajaa miljoona metsistä ja niiden hoidosta ymmärtävää metsänomistajaa on valtava verkosto valvomaan omaisuuttaan ja täydentämään näin pelastusviranomaisten tekemää valvontatyötä", hän toteaa.

    "Perhemetsänomistus on johtanut osin myös siihen, että meillä on varsin pieni keskimääräinen metsikkökuviokoko, jossa kolme pääpuulajia erilaisine paloriskeineen vaihtelevat metsikkömosaiikissa. Tämä on omiaan estämään laaja-alaisten latvuspalojen etenemistä."

    Myös kattava metsäautotieverkosto toimii vesistöjen rinnalla palokatkoina sekä palojen hallinnan keskeisenä infrastruktuurina, Salo arvioi.

    Lue Tomi Salon koko kirjoitus: Metsäpalojen hallinnan edelläkävijänä jatkettava

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle