• Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

    Metsäkonealaa on vaivannut jo pitkään työntekijäpulaa, mikä johtuu tekijöiden eläköitymisestä ja korkealla tasolla pysyneistä puunkorjuumääristä. Alan haasteena ovat kuitenkin kausivaihtelut.
    Erittäin suuri metsäalan toimija, eli 1 500 työntekijän kanadalainen JD Irving Limitedin metsäosasto Woodlands on jo pitkään rekrytoinut työntekijöitä Suomesta. Oman ilmoituksensa mukaan jo 40 työntekijää on palkattu Kanadan selkosille. Nyt yritys oli omalla osastollaan mukana esimerkiksi FinnMetkossa.
    Erittäin suuri metsäalan toimija, eli 1 500 työntekijän kanadalainen JD Irving Limitedin metsäosasto Woodlands on jo pitkään rekrytoinut työntekijöitä Suomesta. Oman ilmoituksensa mukaan jo 40 työntekijää on palkattu Kanadan selkosille. Nyt yritys oli omalla osastollaan mukana esimerkiksi FinnMetkossa. Kuva: Tommi Hakala
    Koneet ja autot|Metsäkoneet
    22.9.202623:00
    Tommi Hakala

    Metsäkonealan työntekijämääristä käydään jatkuvasti keskustelua niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Monessa maassa metsäalan työt eivät ole kiinnostavimpien alojen joukossa, joten keskustelu on globaalia. Haasteita on niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin.

    Alan työntekijöitä eläköityy samaan tapaan kuin muillakin aloilla, ja jo pelkästään heidän korvaamisensa vaatii osaavia työntekijöitä. Koulutussektori pyrkii paikkaamaan tätä vajetta, ja ilahduttavasti koulutuspaikat ovat oppilaitoksissa täyttyneet.

    Samaan aikaan metsäalan, etenkin selluteollisuuden, globaali murros on aiheuttanut lomautuksia ja epävarmuutta työmääristä. Tämä on lisännyt myös alanvaihtoja. Koneyrittäjät ry:n elokuussa 2026 teettämän kyselyn mukaan työmäärät ovat vähentyneet kesän aikana merkittävästi 69 prosentilla metsäsektorin yrityksistä. Puunkorjuumäärät ovat jääneet odotettua pienemmiksi 85 prosentilla yrityksistä. Loppuvuoden osalta 52 prosenttia yrityksistä arvioi kysynnän edelleen laskevan.

    FinnMetkossa olivat näyttävästi esillä kotimaiset suuret puunkorjuuyritykset sekä myös pitkään Euroopasta työntekijöitä rekrytoinut yhtiö. Suurten metsäyhtiöiden vaatimukset yrittäjille ovat tiukentuneet entisestään, ja yritystoimintaan liittyy paljon taustatekijöitä, jotka voivat olla pienemmille yrityksille raskaita. Suomessakin puunkorjuu on kuutiomäärillä mitattuna entistä enemmän suurten metsäkoneyritysten vastuulla, ja yli sadan työntekijän yrityksiä on jo useita.

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Energiapuun korjuuseen kehitetään edelleen uusia ratkaisuja ‒ suomalaiset valmistajat merkittävässä roolissa

    Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

    Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee

    Artikkelin aiheet
    metsäkoneala
    työvoimapula
    puunkorjuu
    metsäteollisuus
    Koneyrittäjät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa