• Savon Sanomat: Koirasta aamupalaa halunnut karhu tunki omakotitalon pihaan Kiuruvedellä

    Peto poistui vasta varoituslaukausten jälkeen.
    Kuvituskuva, kuvan karhu ei liity tapaukseen.
    Kuvituskuva, kuvan karhu ei liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    10.5.201817:25
    Jarmo Palokallio

    Karhu vieraili varhain tiistaiaamuna omakotitalon pihassa Kiuruveden Aittojärvellä. Talon asukkaat olivat heränneet hieman ennen aamukolmea, kun talon välittömässä läheisyydessä sijaitsevan koirahäkin luota oli kuulunut mekkalaa, kertoo Savon Sanomat.

    Kahdella jalalla seisonut karhu yritti päästä sisään koirahäkkiin, jossa perheen jämtlanninpystykorva haukkui aggressiivisesti. Pariskunta oli mennyt ulos ja yrittänyt karkottaa karhua huutamalla.

    Se ei petoon tehonnut.

    "Silloin kävimme hakemassa haulikon, jolla ammuimme ilmaan kaksi kertaa. Karhu jatkoi örinää ja hyökkäili koirahäkkiä vasten. Se oli ihan hirveää katsottavaa", Mirja Martikainen kertoo.

    Vasta toisella varoituslaukauksella karhu oli lähtenyt rauhallisesti kävelemään pois pihatietä pitkin.

    Savon Sanomien juttu aiheesta.

    Artikkelin aiheet
    karhu kohtaaminen
    Kiuruvesi
    villieläin
    koira
    Savon Sanomat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle