• Stora Enso ei aio lisätä puun tuontia

    Stora Enso ei suunnittele puun tuonnin lisäämistä Venäjän ruplan kurssin romahduksesta huolimatta. Yhtiön metsäpäällikön Jorma Länsitalon mukaan tuontipuun halpeneminen tuo säästöä miljoonia euroja vuodessa.
    Ruplan heikkeneminen muuttaa puun venäläisen tuontipuun aiempaa halvemmaksi. Puuta tuodaan muun muassa Saimaan kanavaa pitkin.
    Ruplan heikkeneminen muuttaa puun venäläisen tuontipuun aiempaa halvemmaksi. Puuta tuodaan muun muassa Saimaan kanavaa pitkin. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    16.2.201508:00
    MT toimitus

    Lisätuonnille ei ole tarvetta, koska Varkauden tehtaan muutos kartongille vähentää koivun käyttöä 800 000 kuutiota vuodessa.

    Viime vuoden tammi–marraskuussa puun tuonti väheni 12 prosenttia.

    Stora Enso tuo puuta noin kolme miljoonaa kuutiota vuodessa, josta valtaosa on koivukuitupuuta. Lisäksi tuodaan yhtiön Venäjällä sijaitsevien sahojen haketta.

    Tuontimaat muuttuvat ruplan kurssin vuoksi. ”Tuonti Baltian maista vähenee ja Venäjältä tuodaan aiempaa enemmän.”

    Tuontipuun hinta halpenee siten, että kotimaisen kuitupuun ja tuontipuun hinnat alkavat olla lähellä toisiaan.

     

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    puun tuonti
    Venäjä
    metsätalous
    rupla
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle