

Juupajoen Korkeakosken taajaman voisi sanoa jakaantuvan heinäkuisena kesäpäivänä kahteen eri maailmaan.
Yläpuolella elämä rullaa eteenpäin arkisissa uomissaan: Autot huristelevat keskustan läpi, kaverukset syövät lounasta terassilla ja paikallinen asukas leikkaa nurmikkoa. Vain 130 askelmaa muun maailman alapuolella piilee upea luonnonnähtävyys, Juupajoen rotko. Metsän siimekseen kätkeytyvä rotkolaakso on kuin lääkettä mielelle.
”Jos on murheita, kiirettä, stressiä tai muuta vaivaa, niin ne häviävät varmasti Juupajoen rotkoon. Ja jos ei, niin kannattaa suunnata lääkäriin”, vahvistaa Juupajoen kunnan projektityöntekijä Katriina Vuorikivi naurahtaen.
Juupajoen rotkolaaksoa Vuorikivi kuvailee rauhan tyyssijaksi ja on siinä oikeassa: virtaavan veden solinaa, lintujen viserrystä ja välillä ohi kulkevien kävijöiden housujen kahinaa.
Upeudestaan huolimatta rotkolaakso on Vuorikiven mukaan vieras kohde jopa monille paikallisille.
Asian vahvistaa aikanaan Juupajoella parikymmentä vuotta asunut Pirjo Ruotsalainen. Nyt Lempäälässä asuva Ruotsalainen vieraili perheineen ensi kertaa rotkossa heinäkuussa. ”Upea paikka”, he kuvailevat tunnelmiaan.

Viisi vuotta sitten Juupajoen kunta päätti sulkea rotkon luontoreitit rakenteiden heikentyneen kunnon takia. Toissa vuonna rotkon lyhyempi reitti avattiin uudelleen, kun rotkoon vievät portaat oli kunnostettu kunnan rahalla.
Tänä vuonna kunnostustöitä on jatkettu Kylät kartalle II -hankkeen EU:n leader-rahoituksella.
Hankkeessa on muun muassa laajennettu rotkon parkkipaikkaa, kunnostettu reittien rakenteita sekä markkinoitu ja tarinallistettu rotkoa sammaltaiteen ja runouden keinoin.
Yksin Vuorikiven ei tarvinnut rehkiä, sillä hän sai markkinointiin apua kunnan vapaaehtoisista koostuvasta talkooporukasta. Kevään aikana kuntalaiset tekivät sammaleesta taideteoksia ja suunnittelivat luontopolun varrelle mietelauseita ja runoja.
”Se kuvastaa Juupajoen henkeä. Ihmiset lähtevät innolla mukaan kaikenlaiseen uuteen.”




Hankeraha ei kuitenkaan riittänyt kaikkeen alun perin suunniteltuun. Päättäväinen Vuorikivi ei halunnut jättää kunnostusta kesken ja löysi lopulta ratkaisun tilanteeseen.
Alkukesästä Tampereen ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin luonto-ohjaajaopiskelijat rakensivat jyrkkään rinteeseen tuetun polun osuuden sekä kaiteen. Molemmat hyötyivät, kun kaksi opiskelijaa sai tempauksesta näyttötyön ja kunta tarvittavia apukäsiä.
”Katsoin ihaillen nuorten tekemistä ja innostusta. He kantoivat kivituhkaa polulle ämpäreissä muutaman sadan metrin päästä metsänreunasta”, Vuorikivi kertoo.
Vaikka paljon on jo tehty, on rotkossa vielä kunnostettavaa.
”Pyykkirantaan vievä polku kaipaa kunnostusta. Joen varrella kulkevalla reitillä on erityisen rehevää kasvillisuutta”, Vuorikivi kuvailee. ”Pyykkirannan sillan luona on veden muodostama patama, joka muistuttaa melkein viidakkolaguunia. Aikanaan kylän asukkaat ovat pesseet siellä pyykkiä.”
Lue myös:
Sammaleesta syntyy mielikuvitushahmoja: mörrimöykkyjä, hiisiä, peikkoja ja kakkiainen
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
