• Salaperäiset zombipalot saattavat roihahtaa turvemailla liekkeihin jopa ilman kipinää, ehdottaa tuore tutkimus

    Zombipalojen on ajateltu syntyvän, kun kesän maastopalokauden palot jäävät talven ajaksi kytemään turpeeseen. Uusi tutkimus ehdottaa toisenlaista teoriaa.
    Tilaajalle
    Zombipalot syttyvät usein keväisin. Kuvituskuva.
    Zombipalot syttyvät usein keväisin. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Ilmastonmuutos
    4.7.202406:00
    Anniina Jokinen

    Talven yli turvemailla kytevät zombipalot ovat riesa Alaskassa, Kanadassa ja Siperiassa. Ne syttyvät yleensä toukokuussa, ennen varsinaisen maastopalokauden alkua. Tänäkin vuonna Kanadassa on palanut tuhansia hehtaareja zombipalojen seurauksena.

    Zombipalojen uskotaan yleisesti olevan jäänteitä kesän aikana pinnalla riehuneista maastopaloista. Tuore tutkimus ehdottaa toisenlaista syytä.

    Irlantilaisen University College Corkin tutkijoiden teoria on, että zombipalot johtuvat nopeasti kohoavista ilmakehän lämpötiloista. Ne saavat lämpötilan myös maan alla kohoamaan hehkuvan kuumaksi ja turpeen palamaan ilman ulkopuolista kipinää – samalla tavalla kuin kompostikin voi joskus syttyä tuleen itsekseen.

    Ilmakehän lämpötila ei ole kriittinen tekijä zombipalojen syttymisessä. Sen sijaan tärkeää on, miten nopeasti ilmakehä lämpenee.

    Tutkijoiden kehittämä matemaattinen malli antaa ilmiölle kaksi selitystä.

    Ensinnäkin maaperässä olevat mikrobit voivat tuottaa niin paljon kuumuutta, että turpeen lämpötila voi kohota jopa 80 celsiusasteeseen talven aikana. Keväällä turve on valmis syttymään, vaikka alueella ei olisi aiemmin ollut maastopaloja tai ilman lämpötila ei olisi riittävän lämmin maaperän syttymiseen.

    Kuumuus voi säilyä turpeessa pitkään, jopa 10 vuotta, mutta lämpö hiipuu, kun turve palaa pois.

    Toinen tutkijoiden havainto on, että muutos turpeen viileästä lämpötilasta kuumaan voi tapahtua esimerkiksi hellejakson tai ilmaston lämpenemisen seurauksena. Lämpenemisen on kuitenkin tapahduttava nyt määriteltyä kriittistä tasoa nopeammin.

    Jos ilmasto lämpenee saman verran, mutta hitaammalla tahdilla, turve säilyy viileänä.

    Tutkijoilla ei toistaiseksi ole todisteita ilmiön tapahtumisesta todellisuudessa. Teoriaa ei ole myöskään testattu laboratorio-olosuhteissa.

    Päähavainto on, että ilmakehän lämpötila ei ole kriittinen tekijä zombipalojen syttymisessä. Sen sijaan tärkeää on, miten nopeasti ilmakehä lämpenee.

    Arktiset turvemaat saattavat uuden teorian mukaan syttyä palamaan itsestään.
    Arktiset turvemaat saattavat uuden teorian mukaan syttyä palamaan itsestään. Kuva: Kari Salonen

    Ilmaston lämpenemisen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Se voi johtaa myös zombipalojen yleistymiseen.

    Turvemaan palaminen puolestaan vapauttaa valtavasti hiilidioksidia ilmakehään, mikä puolestaan kiihdyttää ilmastonmuutosta entisestään.

    Arktisen alueen turpeeseen on sitoutunut enemmän hiiltä kuin koko maapallon ilmakehässä on yhteensä. Erityisesti tästä syystä turpeen palaminen on ilmaston kannalta kohtalokasta.

    Zombipalot ovat esimerkki keikahduspisteestä, jonka jälkeen ilmastonmuutos etenee niin nopeasti, ettei sen vaikutuksia pystytä enää kumoamaan.

    Ainoa keino zombipalojen ehkäisyyn onkin ilmastonmuutoksen rajoittaminen: lämpötilan nousun hillitseminen, muutosnopeuden hidastaminen ja varautuminen niihin muutoksiin, joita ei enää pystytä estämään.

    Arktisen alueen maastopalot

    Arktiseen alueeseen kuuluvat Alaska, Kanadan pohjoisosat, Grönlanti, Islanti, Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosat sekä Venäjän pohjoisosat.

    Arktinen alue lämpenee lähes neljä kertaa nopeammin kuin muut alueet.

    Ilmaston lämmetessä turvemaat palavat nopeutuvalla tahdilla. Maastopalojen voimakkuus ja yleisyys ovat kasvaneet 2000-luvulla.

    Viimeisen 40 vuoden aikana arktisella alueella palaneesta turvemaasta noin 70 prosenttia on palanut vuosien 2015–2023 välillä. Siitä 30 prosenttia paloi vuonna 2020.

    Turpeessa maan pinnan alla syttyvä palo voi palaa kuukausia tai jopa vuosia.

    Lähde: Zombie fires in the Arctic smoulder underground and refuse to die – what’s causing them?

    Lisää aiheesta
    • Kesäkuun maastopalot ovat olleet tavanomaista voimakkaampia.

      Ilmastonmuutos | Venäjällä roihuaa valtavia maastopaloja

      Tilaajalle
    • Copernicus-satelliittien näkemät maastopalot näkyvät kartassa punaisina pisteinä.

      Metsä | Siperiassa roihuaa 34 metsäpaloa – alueen ”zombi-palot” saattavat leimahtaa liekkeihin itsekseen

    • Brasilian Amazonilla maastopalojen määrä on alkuvuodesta kohonnut 61 prosentilla verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuosi sitten. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Brasilian Amazonilla alkuvuonna enemmän maastopaloja kuin 20 vuoteen

    • Maastopaloista syntyvä savu aiheuttaa terveyshaittoja ihmisille.

      Luonto | Pohjoisen maastopalokausi on käynnissä – Kanada roihuaa, Venäjän kesän paloista odotetaan tuhoisia

      Tilaajalle
    • Kanadan maastopaloista on vapautunut toukokuun puoliväliin mennessä jo 15 miljoonaa tonnia hiiltä.

      Metsä | Kanadan maastopalokausi on jo ”erittäin huolestuttava” – toukokuun päästöennätys yli tuplaantui yhdessä provinssissa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire