• Vihreiden Jenni Pitko ja Satu Hassi vaativat selvitystä Metsien Suomi -kampanjan rahoittamisesta: "On valitettavaa, että valtion tukema kampanja levittää disinformaatiota suomalaisesta metsätaloudesta"

    Valtio on tukenut metsäalan etujärjestöjen kampanjaa noin 380 000 eurolla. Pitko ja Hassi ovat huolissaan kampanjan viestinnän todenmukaisuudesta.
    "Vaikka kampanja kertoo perustuvansa faktoihin, osoittavat tutkimukset kuitenkin selvästi, että suomalainen metsätalous ei ole ympäristön kannalta kestävää", sanoo vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko.
    "Vaikka kampanja kertoo perustuvansa faktoihin, osoittavat tutkimukset kuitenkin selvästi, että suomalainen metsätalous ei ole ympäristön kannalta kestävää", sanoo vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    3.7.202011:48
    Anni-Sofia Hoppi

    Vihreiden kansanedustajat Jenni Pitko ja Satu Hassi ovat pyytäneet kirjallisessa kysymyksessä selvitystä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä (kesk.) Metsien Suomi -kampanjan rahoittamisesta sekä tiedon luotettavuudesta.

    Valtio on tukenut maa- ja metsätalousministeriön, Metsähallituksen ja Suomen Metsäkeskuksen kautta Metsien Suomi -kampanjaa noin 380 000 eurolla.

    Kampanjaa vetää Suomen Metsäyhdistys. Lisäksi sitä rahoittavat metsäalan eri tahot, kuten Suomen Metsäsäätiö, Metsäteollisuus ry ja MTK.

    Kansanedustajat Hassi ja Pitko kertovat olevansa huolissaan kampanjan viestinnän todenmukaisuudesta.

    “Kampanjan keskeinen viesti on suomalaisen metsätalouden kestävyys. Vaikka kampanja kertoo perustuvansa faktoihin, osoittavat tutkimukset kuitenkin selvästi, että suomalainen metsätalous ei ole ympäristön kannalta kestävää. On valitettavaa, että valtion tukema kampanja on päättänyt levittää disinformaatiota suomalaisesta metsätaloudesta”, Jenni Pitko sanoo.

    Kansanedustajien mukaan yksi virheellinen väite liittyy Suomen suojelumetsiin. Yhdessä kampanjan mainoksista esitetään, että puolet Euroopan suojelumetsistä sijaitsee Suomessa.

    "Kampanja käyttää lähteenään Forest Europen tilastoa, jossa Euroopan suojellut metsät on jaettu kolmeen kategoriaan. Näistä kolmesta kategoriasta vain yhden (tiukin suojelu) kategorian metsistä yli puolet sijaitsee Suomessa. Todellisuudessa myöskään muihin kategorioihin luokitelluissa metsissä metsätalous ei ole sallittua. Kun lasketaan yhteen kaikki suojelumetsien kategoriat, Suomessa on vain noin 15 prosenttia Euroopan suojelumetsistä", kansanedustajat kirjoittavat.

    Hassin mukaan julkinen keskustelu metsätalouden hyvistä ja huonoista puolista on tervetullutta, mutta "harhaanjohtavien väitteiden levittäminen valtion tuella ei kuulu oikeusvaltioon".

    "Miten hallitus aikoo varmistaa, ettei valtion rahoitusta ohjaudu jatkossa väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittämiseen?" he kysyvät.

    Lue myös:

    Metsien Suomi näkyy ja kuuluu

    Suomalaisia innostetaan kasvattamaan puita ilmaisilla siemenkiekoilla

    Metsäalan on päivitettävä ihmisten mielikuva siitä, mitä moderni metsän hyödyntäminen on

    Artikkelin aiheet
    Metsien Suomi -kampanja
    metsätalous
    valtionrahoitus
    Vihreät
    disinformaatio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle