• Joutoalueita metsitetään vauhdilla kesällä – tukea on yritetty hakea myös luonnostaan metsittyneille kohteille

    Metsäkeskus odottaa, että metsitysala kasvaa 3 000 hehtaariin.
    Metsänomistajat ovat ottaneet innolla vastaan joutomaiden metsitystuen.
    Metsänomistajat ovat ottaneet innolla vastaan joutomaiden metsitystuen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    18.2.202214:49
    Jarmo Palokallio

    Joutoalueiden metsitysala voi kasvaa tulevana kesänä 3 000 hehtaariin. Metsäkeskus on hyväksynyt metsitystukihakemuksia tähän mennessä noin 1 900 hehtaarin alalle ja kevään aikana hyväksytään lisää.

    Joutoalueiden metsitystuen haku avautui viime vuoden maaliskuussa. Maanomistajat ovat hakeneet metsitystukea erittäin vilkkaasti. Metsäkeskukseen on saapunut tähän mennessä 1 600 metsitystukihakemusta noin 6 800 hehtaarin alalle.

    Hyväksytty metsitystukipäätös on tehty tähän mennessä noin 500 hankkeelle. Hyväksyttyjen hakemusten ala on noin 1 900 hehtaaria ja myönnetty tuki 3,7 miljoonaa euroa.

    Metsäkeskuksen mukaan myös hylättyjen hakemusten määrä on ollut melko huomattava. Tähän mennessä käsitellyistä hakemuksista noin 300 on hylätty.

    Merkittävin peruste hakemuksen hylkäämiselle on ollut se, että metsitettäväksi aiottu alue on jo metsittynyt luontaisesti.

    "Joutoalueiden metsitystuki on tarkoitettu avointen alueiden metsittämiseen. Moni on saattanut pettyä, kun alueella ei saa olla ennestään juurikaan vesakkoa tai puiden taimia", sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jussi Pirkonen.

    Pirkosen mukaan metsäkeskus vastaa tukipäätöksistä, mutta jokaisesta hakemuksesta tarvitaan elykeskukselta lausunto, jossa arvioidaan metsityksen edellytyksiä muun muassa mahdollisten kaavarajoitteiden, pohjavesialueiden, perinnemaisemien ja luontoarvojen näkökulmasta.

    Lisäksi tarkastetaan, että aiemmin viljelyssä olleelle peltoalalle ei ole myönnetty maatalouden tukia vuoden 2019 jälkeen.

    Tuen suuruus vaihtelee tapauskohtaisesti. Turvepohjaisilla mailla tuki on 2 000 euroa hehtaarille, kun alue istutetaan. Kivennäismailla tuki on 1 500 euroa. Sitä voidaan korottaa 300 eurolla, jos vähintään neljännes pääpuulajista on jaloja lehtipuita tai tervaleppää.

    Entisillä turvetuotantoalueilla istutukseen saa 1 500 euroa hehtaarille ja kylvöstä 1 000 euroa.

    Metsityspalkkion lisäksi kohteille voidaan maksaa myöhemmin hoitopalkkiota 900 euroa hehtaarille.

    Metsäkeskuksen ohjeistukseen voi tutustua täällä.

    Artikkelin aiheet
    metsitys
    metsitystuki
    Metsäkeskus
    joutoalueet
    metsityshanke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua