• Vihreiden Halmeenpää: "Vaelluskalat tarvitsevat lisää toimivia kalateitä ja vesivoimaloiden on kannettava vastuu niiden rakentamisesta ja kustannuksista"

    Vesivoima on puolueen mukaan osa uusiutuvan energian kokonaisuutta. Sen haittoihin on nyt puututtava.
    Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää.
    Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää. Kuva: Jarno Lappalainen
    Metsä
    5.12.201816:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Vihreät kritisoi vesivoimalaitosten luistavan vastuusta vaelluskalakantojen vähentyessä.

    "Olemme tilanteessa, jossa luonnonvaraisista vaelluskalakannoista on jäljellä enää rippeet. Lohi, taimen ja muut vaelluskalat sekä virtaavat vedet ovat oleellinen osa suomalaista luontoa, rakkaita jokivarsien asukkaille ja tärkeitä myös luontomatkailulle. Tarvitsemme tehokkaita ja monipuolisia toimia tilanteen korjaamiseksi", Vihreiden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää painottaa.

    Hänen mukaansa pääosa Suomen joista valjastettiin sähköntuotantoon toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kiireellä ja kevyellä lupamenettelyllä.

    "Nykytiedon mukaan vesivoimayhtiöiden velvoitteet kattavat vain murto-osan voimaloiden kalakannoille aiheuttamista haitoista, eivätkä ne ole enää Suomen ja EU:n tavoitteiden ja lainsäädäntömme mukaisia. Vesivoimayhtiöiden vastuu on nyt päivitettävä vastaamaan tämän päivän tietoa kalakantojen tilasta ja tarvittavista toimista niiden elvyttämiseksi. Vaelluskalat tarvitsevat lisää toimivia kalateitä, ja voimaloiden on kannettava vastuu niiden rakentamisesta ja kustannuksista."

    Halmeenpään mielestä vesilupiin määrätyt velvoitteet on muutettava kalanistutuksista kalatievelvoitteiksi, minkä vesilaki jo mahdollistaa.

    "Osassa vanhojen pienten voimalaitosten vesiluvista näitä velvoitteita ei ole lainkaan. Tältä osin vesilakia pitää muuttaa", Halmeenpää jatkaa.

    "Nykyisin toimivat isot vesivoimalat ovat osa uusiutuvan energian kokonaisuutta. Yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden, luonnon monimuotoisuuden, kalataloudellisen ja myös matkailullisen arvon vuoksi on välttämätöntä päivittää niiden velvoitteet yhteisten luontoarvojemme suojelemiseksi."

    Toimenpidepaketissaan Vihreä eduskuntaryhmä esittää muutoksia vesilakiin kalatalousvelvoitteiden saamiseksi kaikille voimaloille sekä toimia vesistöjen ja valuma-alueiden kunnostamiseksi ja tutkimusrahoituksen lisäämiseksi.

    Artikkelin aiheet
    vaelluskalat
    vesivoima
    Hanna Halmeenpää
    vesilaki
    Vihreät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle