Uudet metsänhoidon suositukset vesiensuojeluun julkaistiin ‒ ”Mitä leveämmän suojavyöhykkeen jättää, sitä parempi se on monimuotoisuuden kannalta”

Metsätalouden toimenpiteistä aiheutuu vesistöille erilaista kuormitusta. Maaperästä liikkeelle lähtevät ravinteet, kiintoaines ja humus aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä ja tummumista. Metsätaloustoimet voivat myös muuttaa alueen vesitaloutta ja vesistön ekosysteemin hyvinvointia.

Toukokuussa julkaistiin uusia metsänhoidon suosituksia vesiensuojeluun. Niitä on ollut laatimassa noin 30 metsä-, ympäristö- ja ilmastoalan toimijaa. Ne antavat metsänomistajille keinoja vähentää vesistöille aiheutuvaa kuormitusta.

”Olennaisinta on välttää tarpeetonta ojitusta ja liian voimakasta maanmuokkausta metsän uudistamisessa. Metsätalouden toimenpiteet tulisi tehdä vain siinä laajuudessa kuin ne ovat metsänkasvun kannalta tarpeen”, sanoo Tapion vesiasiantuntija Tiina Ronkainen.

Suometsien ojien kunnostuksessa suositellaan aiempaa matalampia ojia, 50–90 cm, sekä tarveharkintaa, että perattaisiin vain ne ojat, joilla on parantava vaikutus metsän kasvuun.

”Tärkeää on tietysti myös se, että työt toteutetaan oikea-aikaisesti ja ettei koneilla aiheuteta rinteisiin valmiita vesiuria, joita pitkin ravinteet ja kiintoaines lähtevät liikkeelle.”

Vesiensuojelun yksi keino on jättää vesistöjen ja pienvesien varteen puustoisia alueita, suojavyöhykkeitä. Suojavyöhykkeet pidättävät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumia, suojaavat rantavyöhykettä kulumiselta ja edistävät monimuotoisuutta.

Suojavyöhykkeen leveyttä valittaessa tulee ottaa huomioon lainsäädännön ja mahdollisen metsäsertifioinnin asettamat vaatimukset. PEFC-metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimuksena ovat keskimäärin vähintään 10 metriä mutta kaikkialla vähintään 5 metriä leveät suojavyöhykkeet. Uusissa suosituksissa metsänomistajille esitellään vaihtoehtoina myös 15 ja 30 metrin levyiset suojavyöhykeratkaisut.

”Tutkimukset osoittavat, että mitä leveämmän suojavyöhykkeen jättää, sitä parempi se on monimuotoisuuden kannalta. Leveyden kasvaessa paranevat myös vesistö- ja ilmastohyödyt. Tietenkin metsänomistaja itse tekee päätöksen, joka on hänen omien tavoitteidensa mukainen”, Ronkainen sanoo.

Suojavyöhykkeen leveyteen vaikuttavat esimerkiksi vesistön tai pienveden tyyppi ja luonnontilaisuus, alueen vesitalous, maanpinnan kaltevuus ja maalaji.

Metsälaki velvoittaa säilyttämään luonnontilaisten tai luonnontilaisen kaltaisten lähteiden, purojen, norojen ja pienten lampien ominaispiirteet.

”Pienemmät vesistöt ovat tietysti herkempiä vesistöhaitoille ja tarvitsevat leveämpiä suoja­vyöhykkeitä.”

Veteen päin voimakkaasti kaltevilla metsän uudistusaloilla ja hienojakoisilla maalajeilla tarvitaan leveämpiä suojavyöhykkeitä kuin tasaisilla ja karkeajakoisilla mailla.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2023.