• Toivonojan kartanosta vapautetuista kuusipeuroista halutaan päästä eroon Nastolassa: ”Niille tuntuu kelpaavan kaikki”

    Tarhasta vapautetuista kuusipeuroista on valitettu jo viime elokuussa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.
    Kuusipeurat liikkuvat lähellä asuvan luomuviljelijän mukaan usein isona laumana.
    Kuusipeurat liikkuvat lähellä asuvan luomuviljelijän mukaan usein isona laumana.  Kuva: Tapani Ristola
    Metsä|Erä
    12.9.202221:15
    Sari Penttinen & Terhi Torikka

    Lahdessa Nastolan Uudessakylässä sijaitsee Nokian entisen pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan Toivonojan kartano. Siellä on tarhattu kuusipeuroja, joita on vapautettu luontoon.

    Tämä ei ole ollut kaikkien paikallisten mieleen.

    Lähistöllä luomutilaa viljelevää Tapani Ristolaa harmittaa, että muun muassa viherlannoitukseen tarkoitetusta apilanurmesta osa päätyi keväällä kuusipeurojen ruuaksi.

    Myös viljojen oraat maistuivat.

    Puintiaikaan viljapelloilla on näkynyt hänen mukaansa valtavasti aiempaa enemmän eläinten makuupaikoista syntyneitä painaumia. Lisäksi lähistöllä on tapahtunut vahinkoja taimikoille. ”Niille tuntuu kelpaavan kaikki”, Ristola sanoo.

    Jo viime vuoden elokuussa kuusipeuroista jätettiin kantelu Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Kantelussa pyydettiin selvitystä kuusipeurojen vapauttamisesta.

    Kantelun mukaan Toivonojan kartanosta on vuoden 2021 kesäkuussa vapautettu luontoon aluehallintoviraston suostumuksella noin 10–15 kuusipeuraa. Ristola arvelee, että kuusipeuroja on nykyisin ainakin runsaat parikymmentä.

    Kantelussa kysytään millä perusteella kuusipeurat on vapautettu liian pienelle alueelle rajanaapureita kuulematta.

    Kantelussa myös moititaan, että kuusipeurat ovat tehneet vahinkoa Toivonojan kartanon naapureiden viljelyksille ja puutarhoissa. Ristolan mukaan ongelmallista on myös se, että kuusipeuroja edelleen ruokintaan tarhan läheisyydessä. ”Siksi ne jäävät tähän pienelle alueelle. Pelkään, millaista tämä tulevaisuudessa on.”

    Tälle metsästyskaudelle kuusipeurojen pyyntilupia on myönnetty Etelä-Hämeeseen 53. Myönnetyistä pyyntiluvista huolimatta Nastolan kuusipeuroille on ehditty hakea jo poikkeuslupaakin.

    Suomen riistakeskus kuitenkin hylkäsi poikkeuslupahakemuksen.

    Poikkeuslupahakemuksen lupa-alue sisältyi pyyntialueeseen, jonne oli jo myönnetty kolme kuusipeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla voi metsästää joko yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

    ”Näin ollen kyseessä oleva pyyntilupapäätös mahdollistaa 3‒6 kuusipeurayksilön kaatamisen alueella”, todetaan riistakeskuksen päätöksessä.

    Nyt saadut kolme kaatolupaa on käytetty ja suunnitteilla on Ristolan mukaan hakea lisää poikkeuslupia.

    Lisää aiheesta
    • Peurat aiheuttavat tuhoa taimitarhoilla ja puutarhoissa. Kuvan peura loikki kuvaajaa karkuun Vesilahdella lokakuussa 2020.

      Luonto | Peuratuhot taimitarhoilla ja puutarhoissa ovat paikoitellen totaaliset – "Yritystoiminnan pyörittäminen on miltei mahdotonta”

    • Syksyisen hirvijahdin tavoitteena on verottaa hirvikantaa kannanhoitosuunnitelman mukaisesti.

      Metsästys | Hirvieläinten pyyntilupamäärät laskusuunnassa – Kuusipeurojen lupamäärässä pientä kasvua edellisvuoteen

    ”Riistakeskus katsoo, että sekä kyseisessä tapauksessa että yleisellä tasolla hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja tulee ehkäistä eläinten tappamisen osalta ensisijaisesti tavanomaiseen metsästysaikaan toteutettavalla metsästyksellä”, kertoo Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen alueen riistapäällikkö Jyri Rauhala aiemman kielteisen poikkeuslupapäätöksen perusteluista.

    Poikkeuslupa on viimesijainen keino. Siinä tapauksessa, että muut keinot estää vahinkoja eivät ole riittäviä eikä pyyntiluvanvaraisen metsästyksen kohdentaminen ja mitoitus saa aikaan riittävää tapauskohtaista vaikutusta.

    Mitä tulee eläinten riistanhoidolliseen tarhaukseen ja eläinten vapauttamiseen: ”Metsästystä koskevat säännökset eivät velvoita ilmoittamaan eläinten vapauttamisesta, eikä niissä myöskään ole rajoitetta kertamäärille vapautettavien eläinten määristä”, toteaa Rauhala.

    Nastolan kuusipeuroihin liittyvistä ongelmista on uutisoinut myös Etelä-Suomen Sanomat.

    Lue myös: Liikkeen laukaisemat petojen äänet karkottivat tutkimuksessa tehokkaasti sorkkaeläimiä pellolta – tehokkain oli ihmisen ääni

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle